Koronapandemia on näkynyt vuokra-asuntomarkkinoilla, kun sekä Saton että Kojamon asuntojen vuokrausaste laski tammi-maaliskuussa. Satolla vuokrausaste laski 94,8 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 97,6 prosenttia. Toimitusjohtaja Antti Aarnion mukaan vuokrausasteen heikkenemiseen vaikuttivat pääasiassa koronasta aiheutunut yleinen epävarmuus, lisääntynyt vuokra-asuntojen tarjonta ja asiakkaiden suositteluhalukkuuden lasku.
Suunta oli sama myös Kojamolla. Yhtiön vuokrausaste laski tammi-maaliskuussa vajaaseen 95 prosenttiin oltuaan vuotta aiemmin lähes 97 prosenttia.
Saton liikevoitto oli 67,9 miljoonaa euroa oltuaan vuotta aiemmin 45,5 miljoonaa. Tulos ennen veroja oli 56 miljoonaa. Nettovuokratuotto laski 44,9 miljoonaan oltuaan viime vuonna 47 miljoonaa.
Satolla keskineliövuokrat olivat 17,50 euroa, kun taso vuosi sitten oli 17,28 euroa. Kojamolla vuokrat olivat maaliskuun lopulla keskimäärin 16,62 euroa neliö, 26 senttiä vuodentakaista enemmän.
Saton mukaan koronapandemia on siirtänyt vuokra-asuntokysyntää hienoisesti isompiin asuntoihin ja matalamman vuokratason alueille.
Taustalla näkyy Saton mukaan etätyön lisääntyminen. Tilaa tarvitaan enemmän, kun kotona myös työskennellään.
Kaupungistuminen jatkuu
Kojamolla liikevoittoa kertyi liki 190 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 68 miljoonaa. Voitto ennen veroja oli jaksolla 177 miljoonaa.
Yhtiön toimitusjohtaja Jani Nieminen totesi, että alkuvuoden kylmempi ja lumisempi sää kasvatti ylläpitokustannuksia, minkä takia nettovuokratuotanto laski hieman ja oli 55,5 miljoonaa euroa, eli 57 prosenttia liikevaihdosta.
Koronatilanne näkyi myös Kojamon asuntojen kysynnässä.
– Pandemian leviämisen estämiseen tähtäävistä rajoituksista johtuen muuttoliike on tilapäisesti hidastunut. Vuokra-asuntojen tarjonta markkinoilla on korkealla tasolla erityisesti Helsingissä, Nieminen sanoi tiedotteessa.
Niemisen mukana hyvillä paikoilla sijaitsevien vuokra-asuntojen kysyntä on kuitenkin pysynyt hyvänä.
– Uskomme pandemian vaikutusten jäävän väliaikaiseksi ja kaupungistumisen jatkuvan jopa entistä vahvempana pandemian väistyttyä, Nieminen ennusti.
Opiskelijat poissa markkinoilta
Saton mukaan suurissa kaupungeissa vuokra-asuntojen tarjonta on ollut ripeässä kasvussa, kun vuokra-asuntoja on rakennettu reippaasti lisää. Aiemmin lyhytaikaisessa vuokrauksessa olleita asuntoja on tullut tarjolle pidempiaikaiseen käyttöön, mikä on joissakin kaupungeissa tuonut tuntuvan lisän tarjontaan. Opiskelijat ovat monin paikoin jääneet pois vuokra-asuntomarkkinoilta, kun toisen asteen oppilaitokset ja korkeakoulut ovat siirtyneet etäopetukseen. Jotkut opiskelijat palasivat vanhempiensa luo ja ulkomaalaiset opiskelijat kotimaihinsa.
Kojamon Nieminen ennakoi, että paluu lähiopetukseen kasvattaa vuokra-asuntojen kysyntää yliopistokaupungeissa nopeasti.
Satolla oli maaliskuun lopulla yhteensä yli 26 700 asuntoa, joista 85 prosenttia sijaitsi pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueella, 11 prosenttia Tampereella ja Turussa. Loput olivat Jyväskylässä, Oulussa ja Pietarissa. Sato ei toistaiseksi ole aikeissa tehdä uusia investointeja Venäjälle.
Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö, jolla oli katsauskauden lopulla lähes 36 000 vuokra-asuntoa. Lähes kaikki sijaitsevat Suomen seitsemässä suurimmassa kunnassa, ja lähes kolme neljännestä Helsingin seudulla.