Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savonlinnan oopperajuhlat peruu tulevan kesän oopperaesityksensä

Savonlinnan oopperajuhlat teki odotetun päätöksen ja perui tulevan kesän oopperaesityksensä koronapandemian takia. Tapahtuman mukaan yleisömäärän merkittävä rajoittaminen ei olisi ollut enää mahdollista lipputuloista riippuvaiselle festivaalille.

Oopperajuhlat oli jo aiemmin kertonut puolittavansa tapahtuman yleisömäärän ja peruvansa uutuustuotantonsa Kuningas Rogerin.

– Olemme tehneet kovasti töitä yhdessä viranomaisten kanssa rakentaaksemme kesän juhlat ja ennakoidaksemme koronan vaikutuksia niihin. Tautitilanteeseen ja kesän yleisötapahtumiin liittyvien epävarmuuksien vuoksi meidän on valitettavasti silti luovuttava oopperaesityksistä, festivaalijohtaja Jan Strandholm sanoi tiedotteessa .

Oopperaesitysten sijaan Oopperajuhlat toteuttaa heinäkuussa muun muassa Karita Mattilan konsertit Kerimäen kirkossa sekä Savonlinnasalissa järjestettävän Timo Mustakallio -laulukilpailun.

"Tapahtuma-alalle pandemian vaikutukset ovat halvaannuttavia"

Festivaali julkaisee kesän 2022 ohjelmistonsa 31. toukokuuta. Tälle kesälle ostetut ja varatut liput voi siirtää haluamaansa esitykseen ensi vuoden kesälle.

– Elävän esityksen nälkä on sekä yleisöllämme että meillä tekijöillä suuri, ja siksi juhlien peruminen on meille pettymys. Käännämme nyt kuitenkin katseet ensi vuoteen. Kesälle 2022 on luvassa vetovoimainen ohjelmisto ja uutuuksia, joita kannattaa odottaa, Strandholm kertoi.

Oopperajuhlat joutui perumaan tapahtumansa jo toisena vuonna peräkkäin, kuten niin moni muistakin kesän suurista festivaaleista. Tänä keväänä peruuntumisesta ovat ilmoittaneet muun muassa Turun Ruisrock, Seinäjoen Provinssi, Helsingin Flow-festivaali sekä Pori Jazz.

Strandholmin huoli tapahtuma-alan ammattilaisten elinkeinosta ja hyvinvoinnista on suuri.

– Tapahtuma-alalle pandemian vaikutukset ovat halvaannuttavia. Toivottavasti alamme ihmiset saavat taas pian tehdä työtänsä ja jakaa yhteisiä kokemuksia yleisön kanssa.