Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Yhdysvaltain itärannikolla vajaan viikon kiinni olleen mittavan polttoainelinjaston toiminta jatkuu – sulku ehti aiheuttaa polttoainepulan, hamstraamisen ja hintapiikkejä

Linjasto on Colonial Pipelinen mukaan maan suurin jalostetun polttoaineen linjasto. Sen läpi kulkee 45 prosenttia Yhdysvaltain itärannikolla käytettävästä polttoaineesta. AFP / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä / STT

Yhdysvaltain itärannikolla otetaan jälleen käyttöön vajaan viikon kiinni ollut mittava polttoaineen kuljetukseen tarkoitettu putkilinjasto. Linjastoa hallinnoiva Colonial Pipeline sulki linjastonsa viime viikon lopulla varotoimena jouduttuaan kyberhyökkäyksen kohteeksi.

Yhtiö kertoi nyt aloittaneensa linjaston uudelleenkäynnistämisen Suomen aikaa puoliltaöin. Colonial Pipelinen mukaan vie useita päiviä ennen kuin toimitusketjun toiminta palaa normaaliksi.

Linjasto on yhtiön mukaan maan suurin jalostetun polttoaineen linjasto. Sen läpi kulkee 45 prosenttia Yhdysvaltain itärannikolla käytettävästä polttoaineesta.

Yhtiö kertoi viikonloppuna joutuneensa perjantaina kyberhyökkäyksen kohteeksi ja joutuneensa sulkemaan väliaikaisesti koko linjastonsa. Yhdysvaltalaislehti New York Times kertoi sulku-uutisen yhteydessä linjastolla olevan mittaa 5  500 mailia eli vajaat 8  900 kilometriä.

Colonial Pipelinen verkkosivut eivät auenneet Suomesta käsin normaalisti Suomen aikaa torstaina alkuyöstä. Sivuston sai kuitenkin auki käyttämällä VPN-yhteyttä ja yhdysvaltalaista serveriä. VPN:n kauttakin sivujen avaaminen vaati ylimääräiseen turvakysymykseen vastaamisen.

Monet huoltoasemat vailla polttoainetta

Linjaston sulkeminen johti uutiskanava NBC Newsin mukaan laajaan polttoainepulaan ja aiheutti väliaikaisia hintapiikkejä. Uutiskanava CNN puolestaan kertoo sulun johtaneen paniikkiostamiseen ja hamstraamiseen.

CNN:n mukaan merkittävässä osassa Virginian, Georgian, Pohjois-Carolinan ja Etelä-Carolinan huoltoasemista ei ole tarjota lainkaan polttoainetta. Asiasta kertoo uutiskanavan mukaan polttoainekysyntää, -hintoja ja -katkoksia seuraavia sovelluksia ja verkkosivustoja ylläpitävä teknologiayritys GasBuddy .

Uudelleenkäynnistysprosessin aikana voidaan joillain markkina-alueilla havaita ajoittaisia palvelukatkoksia. Yhtiö kertoo kuitenkin pyrkivänsä toimittamaan niin paljon bensiiniä, dieseliä ja lentopetrolia kuin suinkin on turvallisesti mahdollista.

Yhtiö on kertonut linjaston läpi kulkevan normaalisti päivittäin yli 100 miljoonaa gallonaa (vajaat 380 miljoonaa litraa) polttoainetta. Linjasto palvelee asiakkaita aina Texasin Houstonista New Yorkin satamaan saakka.

Yhtiö kertoo tekevänsä uudelleenkäynnistysprosessin yhteydessä kattavan joukon linjaston turvallisuuteen liittyviä selvityksiä liittovaltion putkilinjaston turvallisuusvaatimusten mukaisesti.

FBI: DarkSide-ryhmä hyökkäyksen takana

Yhtiö kiittelee uudelleenkäynnistysprosessin ensimmäiseen vaiheeseen pääsemisen osalta työntekijöidensä ympärivuorokautista työpanosta. Lisäksi Colonial Pipeline kiittää tiedotteessaan erinäisiä liittovaltion, osavaltion ja paikallistason viranomaistahoja, kuten muun muassa liittovaltion rikospoliisia FBI:ta ja maan energiaministeriötä.

Yhdysvaltain energiaministeri Jennifer Granholm kertoo Twitterissä keskustelleensa linjaston uudelleenavaamisesta Colonial Pipelinen toimitusjohtajan kanssa.

Colonial Pipelineen kohdistunut hyökkäys tehtiin ransomwarella eli kiristyshaittaohjelmilla. FBI on kertonut, että hyökkäyksen tekijä olisi DarkSide-nimellä tunnettu ryhmä, jonka haittaohjelma tunnetaan myös samalla nimellä. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on sanonut, että hyökkäys oli tiedustelutietojen mukaan Venäjällä toimivien tahojen käsialaa.

Mediaspekulaatioiden jälkimainingeissa Venäjä kiisti olevansa vastuussa hyökkäyksestä. Venäjän Yhdysvaltain-suurlähetystö kuvaili Facebookissa tiistaina julkaistussa lausunnossa DarkSidea rikollisryhmäksi.

Maailman talousfoorumin kyberturvallisuuskeskuksen kyberstrategiajohtaja Algirde Pipikaite on arvioinut, että esimerkiksi öljy- ja kaasuputkiin tai vedenkäsittelylaitoksiin kohdistuvia hyökkäykset voivat olla yleistymään päin, ellei kyberturvallisuutta kohenneta.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut