Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Biden keskusteli sekä Abbasin että Netanjahun kanssa Israelin tilanteesta – Yhdysvaltain presidentti vakuutti olevansa erittäin sitoutunut kahden valtion ratkaisuun

Keskustelu Abbasin kanssa oli Bidenin (kuvassa) ensimmäinen sen jälkeen kun hän astui virkaansa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on keskustellut sekä Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun että palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin kanssa.

Biden kertoi Netanjahulle olevansa vakavasti huolissaan väkivallan kiihtymisestä Israelin ja palestiinalaisten välillä. Samalla hän kuitenkin sanoi tukevansa voimakkaasti Israelin oikeutta puolustautua "Hamasin ja muiden terroristijärjestöjen" rakettihyökkäyksiä vastaan, kertoi Valkoinen talo.

Biden keskusteli myös Israelin iskusta tornitaloon Gazassa. Tornitalossa sijaitsivat sekä al-Jazeera -kanavan että uutistoimisto AP:n toimistot.

– Netanjahu korosti, että Israel tekee kaikkensa, jotta sivullisia ei vahingoitettaisi. Tästä on todisteena sekin, että talot, joissa on terroristien oleskelupaikkoja, tyhjennetään sivullisista ennen kuin niihin isketään, sanottiin pääministerin kanslian tiedotteessa.

Abbasille Biden korosti, että Hamasin rakettitulen Israeliin on loputtava.

Samalla presidentti vakuutti olevansa erittäin sitoutunut kahden valtion ratkaisuun, joka on paras tapa saada aikaan oikeudenmukainen ja kestävä ratkaisu Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut