Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Eduskunta hyväksyi EU:n elpymispaketin äänin 134–57, kaksi keskustan kansanedustajaa äänesti pakettia vastaan – Kurvinen: Mahdolliset sanktiot esillä lähipäivinä

Kansanedustajia istuntosalissa eduskunnan täysistunnossa tänään. Eduskunta äänesti istunnossa EU:n elpymispaketin hyväksymisen puolesta. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Tuomas Savonen, Anniina Luotonen / STT

Eduskunta on hyväksynyt EU:n elpymispaketin äänin 134–57. Tyhjää äänesti kaksi, ja poissa äänestyksestä oli kuusi edustajaa.

Oppositiopuolue kokoomuksen eduskuntaryhmässä 26 edustajaa kannatti elpymispaketin hyväksymistä ja kymmenen vastusti sitä. Hallituspuolue keskustan ryhmässä kaksi edustajaa – Hannu Hoskonen ja Tuomas Kettunen – vastusti hyväksymistä. Kaikki muut äänestykseen osallistuneet hallituspuolueiden edustajat äänestivät hyväksymisen puolesta.

Koska päätöksen hyväksymiseen tarvittiin kahden kolmasosan enemmistö annetuista äänistä, hallituspuolueet tarvitsivat hyväksymiseen tukea myös opposition puolelta.

Tyhjää äänestivät kokoomuksen Pia Kauma ja Kari Tolvanen.

Äänestyksestä olivat poissa SDP:n Kimmo Kiljunen, keskustan Katri Kulmuni sekä vasemmistoliiton Katja Hänninen, Markus Mustajärvi, Jari Myllykoski ja Johannes Yrttiaho.

Kaikki perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien edustajat äänestivät odotetusti elpymispakettia vastaan. Samoin vastaan äänestivät Liike Nytin Harry Harkimo ja oman eduskuntaryhmänsä muodostava Ano Turtiainen.

Kurvinen: Mahdolliset sanktiot e sillä lähipäivinä

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen mukaan eduskuntaryhmä käsittelee ryhmän elpymispakettilinjasta livenneitä edustajia kohtaan mahdollisesti kohdistettavia sanktioita lähipäivinä.

– Ryhmä käsittelee asiaa lähipäivinä. Palataan asiaan sen jälkeen. Tässä vaiheessa tähän asiaan ei ole enempää kommentoitavaa, Kurvinen sanoi STT:lle.

Kurvinen ei suostunut valottamaan, ovatko mahdolliset sanktiot Hoskosta ja Kettusta kohtaan asialistalla eduskuntaryhmän kokouksessa torstaina.

Kurvinen oli tyytyväinen elpymispakettiäänestyksen tulokseen, vaikka kaksi keskustan edustajaa lipesikin hallitusrintamasta.

– Tällä turvataan EU:n tuleva budjetti seuraavaksi seitsemäksi vuodeksi. Keskustan äänestäjille ja kannattajille on erittäin tärkeää se, että me pystymme jatkossakin saamaan etenkin Itä- ja Pohjois-Suomeen runsaasti alue- ja maataloustukia. Lisäksi meidän vientiteollisuudellemme on aivan välttämätöntä, että Euroopan talous elpyy. Näen, että tämä paketti on maakuntien ja Suomen edun mukainen, Kurvinen sanoi.

Hoskonen kertoi STT:lle ennen äänestystä, että häntä on kyllä varoiteltu kaikenlaisilla seurauksilla vastaan äänestämisestä.

– Ei tämän tason jutuissa mielipide muutu koskaan, koska tämä on niin valtava muutos Euroopan unioniin, Hoskonen sanoi.

– Eihän tällaista pidä hyväksyä. Tämä rikkoo meidän kaikki olemassa olevat sopimukset.

Hoskosen mukaan viime ajat ovat olleet hänelle raskaita elpymispakettierimielisyyden vuoksi.

– Onhan tämä ollut hirvittävän raskasta aikaa, mutta kun asia on näin iso, henkilökohtaisella kärsimyksellä ei ole tässä tapauksessa mitään merkitystä, Hoskonen sanoi STT:lle.

Mykkänen: Osa painotti valuvikoja

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen kiistää, että puolueen rivien hajoaminen äänestyksessä EU:n elpymispaketista olisi kokoomukselle tappio Suomen eurooppamyönteisimpänä puolueena. Hänen mukaansa puolueen kansanedustajat katsoivat aidosti paketin sisältöä ja osa päätyi painottamaan sen valuvikoja.

Kokoomuksen 38 kansanedustajasta kymmenen äänesti lopulta EU:n elpymispakettia vastaan ja kaksi tyhjää. Puolesta äänesti 26 kansanedustajaa.

Vastaan äänestivät Heikki Autto, Markku Eestilä, Janne Heikkinen, Timo Heinonen, Terhi Koulumies, Mia Laiho, Paula Risikko, Wille Rydman, Janne Sankelo ja Heikki Vestman. Tyhjää äänestivät Pia Kauma ja Kari Tolvanen.

Mykkänen itse sanoo olleensa pitkään sitä mieltä, että kaataminen tässä vaiheessa olisi ollut Suomelle ulkopoliittinen virhe.

– Sitä en suostu hyväksymään vastustajien kontolle, että he olisivat EU-vastaisia. Jos EU:n neuvostossa sovitaan huonosta esityksestä, ei sen kritisoiminen tarkoita, että on EU-vastainen, Mykkänen sanoi äänestyksen jälkeen STT:lle.

– Tässä ei ollut suinkaan kyse siitä, etteikö olla EU:n puolella vaan kysymys on siitä, minkälaista EU:ta rakennetaan. Onko se sellainen, jossa valta ja vastuu ottaa velkaa ja kantaa sen seuraukset ovat samoissa käsissä vai hämärretäänkö sitä rajaa.

Mykkänen huomauttaa, että kokoomuksen riveistä annettiin jaa-ääniä kaksi kolmasosaa suhteessa ei-ääniin. Luvut näyttivät hänen mukaansa tällaisilta jo puolitoista viikkoa sitten ryhmäkokouksessa eikä liikkumista ole sen jälkeen tapahtunut.

Hyväksyntä myös EU:n budjetille

Eduskunta antoi EU:n 750 miljardin euron elpymispaketin ohella hyväksyntänsä unionin seitsenvuotiselle budjetille, jonka suuruus on noin 1 074 miljardia euroa. Suomen kanta on merkittävä, sillä jos yksikin jäsenmaa jättää omien varojen päätöksen hyväksymättä, kokonaisuuden eteneminen keskeytyy.

Aiemmin 20 jäsenmaata 27:stä on vienyt hyväksymisprosessin loppuun asti.

Asiasta oli tarkoitus äänestää jo viime viikolla, mutta äänestys lykkääntyi, koska elpymispakettia vastustavat perussuomalaiset pitkittivät äänestystä edeltävää keskustelua. Yli neljä päivää jatkunut keskustelu elpymispaketista päättyi eduskunnassa lauantaina aamuyöllä.

Keskustelua käytiin useina öinä pikkutunneille asti, ja äänessä olivat ennen muuta perussuomalaiset kansanedustajat.

---

Korjattu sukunimi klo 15.49: Vasemmistoliiton Jari Myllykoski.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut