Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rankkasateen aiheuttama tulva vaurioitti ratapenkkaa Jyväskylässä, junia korvattiin linja-autoilla – Oulussa voimakkaat sateet saivat kadut tulvimaan

Henkilöjunaliikenteen Jyväskylän ja Pieksämäen välillä aamuyöllä katkaissut ratavaurio on saatu korjattua, ilmoitti VR. Junaliikenne on palautumassa normaaliksi. Pieniin myöhästymisiin on VR:n mukaan kuitenkin vielä syytä varautua.

Jyväskylän ja Pieksämäen välillä on korvattu tänään henkilöjunavuoroja bussikuljetuksilla.

Rankkasade aiheutti vaurioita Jyväskylän ratapihan itäpäässä myöhään eilen illalla.

– Siellä on ollut kova tulva, joka on vaurioittanut ratapenkan tukikerrosta kahdella raiteella, kertoo liikennepäällikkö Timo Hämäläinen rataliikennekeskuksesta STT:lle.

Vaurioita kärsivät sekä junaraide Pieksämäen suuntaan että tavaraliikenteen raide Äänekosken suuntaan. Hämäläisen mukaan kyse on voimakkaasti virtaavan veden aiheuttamasta maansiirtymästä.

– Vesi on syövyttänyt ratapenkkaa siten, että kiskot eivät ole riittävän tukevasti junaliikenteelle.

Vauriopaikan päälle pysähtynyt tavarajuna saatiin siirrettyä pois aamupäivän aikana.

Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että Jyväskylän vesisateet olivat rankimmillaan myöhään eilen illalla kello 22:n jälkeen ja puolenyön aikoihin. Jyväskylän lentoaseman havaintoasemalla mitattiin vuorokauden aikana 25 millimetrin vesisateet.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Pyry Poutasen mukaan sateet ovat tulleet Jyväskylässä niin lyhyessä ajassa, että taajamatulvat ovat olleet yleisiä.

– Jos sellainen (vesisade) kymmenenkin millimetrin tuntivauhdilla tulee taajama-alueelle, niin hulevesiverkosto ei ehdi vetää niin nopeasti. Se on Jyväskylässä se, mitä siellä on tapahtunut, Poutanen kertoo STT:lle.

Oulussa kaikki alikulut tulvivat aamulla

Oulussa varhain tänään aamulla rankkasade sai katuverkon tulvimaan ja aiheutti runsaasti haittaa liikenteelle. Pelastuslaitokselta kerrottiin STT:lle, että aamulla kaupungin kaikki alikulut tulvivat ja muuallakin Oulussa tulvavesi nousi kaduille.

Päivystävä palomestari Marko Kemppainen kertoi, että pelastuslaitos sai aamukuuden jälkeen kymmeniä vahingontorjuntatehtäviä Oulussa. Esimerkiksi Tuiran Valtatiellä useita autoja oli jäänyt kiinni veteen. Tulvavettä oli runsaasti myös niin sanotussa Miljoonamontussa eli Tulliväylän ja Kuusamontien risteyksen luona.

Vettä oli kaduilla paikoin jopa 50–70 senttimetriä. Kevyen liikenteen väylillä oli muutamassa montussa jopa kahta metriä vettä, Kemppainen kertoi.

– Tällä kertaa tuli poikkeuksellisen paljon vettä poikkeuksellisen lyhyessä ajassa. Ei kukaan kollegoistakaan muista, että Oulun kaupungissa olisivat kaikki alikulut tulvineet näin totaalisesti koskaan ennen. Tähän on sattunut joku poikkeuksellisen voimakas sadealue, Kemppainen sanoi.

Kello kahdeksan jälkeen aamulla tulvavesi oli jo laskemaan päin.

Jyväskylän suunnalla "aikamoinen valoshow"

Oulussa voimakkaimmat sateet saatiin aamukuuden aikoihin. Meteorologi Poutanen kertoo, että Oulun havaintoasemalla mitattiin aamulla 16 millimetriä vesisadetta tunnin aikana.

– Voidaan kyllä puhua voimakkaasta rankkasateesta.

Oulunsalossa Pellonpään havaintoasemalla puolestaan oli kirjattu 25 millimetriä sadetta tämän vuorokauden aikana aamupäivään mennessä. Paikoin sateita on voinut tulla vielä enemmänkin.

– Tällaiset kuurot ovat hyvin paikallisia ilmiöitä. Jossain lähialueilla on voitu säästyä sateilta ihan kokonaankin, Poutanen sanoo.

Kaakkois-Suomeen eilen alkuillasta rantautunut saderintama toi mukanaan myös voimakkaita ukkosia.

– Varsinkin tuossa Jyväskylän suunnalla on puolenyön aikaan on ollut aikamoinen valoshow.

Poutanen kertoo, että eilen oli tämän kevään toistaiseksi kovin salamointipäivä. Eilisen vuorokauden aikana kirjattiin noin 7 200 maasalamaa.

– Se on ihan jo kova salamamäärä yhdelle vuorokaudelle toukokuussa, Poutanen luonnehtii.

Sateiden ehtiessä Oulun seudulle olivat ukkoset jo rauhoittuneet, vaikka vettä tuli yhä voimakkaasti taivaalta.

– Muutama salamanisku on räpsähtänyt, Poutanen kertoo.