Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Sveitsiläislehti: Biden ja Putin tapaamassa jo pian Sveitsissä

Suomea on spekuloitu aiemmin yhdeksi mahdolliseksi presidenttien tapaamispaikaksi. Putin tapasi Bidenin edeltäjän Donald Trumpin Helsingissä vuonna 2018. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin kahdenvälinen tapaaminen järjestetään Sveitsissä, kertoo sveitsiläislehti Tages-Anzeiger. Lehti perustaa tietonsa nimettömiin lähteisiin ja kertoo, että presidentit tapaisivat jo kahden viikon sisällä. Todennäköisenä tapaamispaikkana pidetään Geneveä.

Venäjän turvallisuusneuvosto on vahvistanut , että Yhdysvaltain ja Venäjän edustajat ovat tavanneet ja valmistelleet tulevaa tapaamista, mutta paikkaa ja aikaa ei ole vahvistettu. Yhdysvallat ja Venäjä eivät ole virallisesti vahvistaneet tapaamista.

Suomea on spekuloitu aiemmin yhdeksi mahdolliseksi presidenttien tapaamispaikaksi. Putin tapasi Bidenin edeltäjän Donald Trumpin Helsingissä vuonna 2018.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut