Suomalaisista joka neljäs on ollut viime vuoden aikana huolissaan läheisensä tai lähipiiriinsä kuuluvan henkilön alkoholinkäytöstä, selviää Ehkäisevä päihdetyö EHYT -järjestön tutkimuksesta.
Eniten suomalaiset kantavat huolta ystävän, työ- tai opiskelukaverin, eri taloudessa asuvan läheisen sekä omien vanhempien ja isovanhempien juomisesta. Tiedot perustuvat hieman yli 1 000 ihmisen kyselytutkimukseen.
EHYT muistuttaa tiedotteessaan, että jos huoli läheisen alkoholinkäytöstä herää, asia on tärkeää ottaa puheeksi, vaikka se tuntuisikin vaikealta.