Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala presidentti Niinistön kansliapäälliköksi

Haukkala aloittaa tehtävässä elokuussa. / MATTI PORRE HANDOUT / MATTI PORRE / LEHTIKUVA

STT

Presidentti Sauli Niinistö on nimittänyt Tampereen yliopiston professorin Hiski Haukkalan presidentin kanslian kansliapäälliköksi. Haukkala aloittaa tehtävässä elokuussa.

Nykyinen kansliapäällikkö Jukka Siukosaari siirtyy syyskuun alussa Suomen Lontoon-suurlähettilääksi.

Haukkala on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori ja on työskennellyt Tampereen yliopistolla kansainvälisen politiikan professorina vuodesta 2018. Haukkala on aiemmin toiminut presidentin kansliapäällikkönä puolen vuoden ajan vuoden 2018 alussa. Hän on toiminut myös Niinistön ulkopoliittisena neuvonantajana vuosina 2016–2017.

Haukkalalla on myös työkokemusta ulkoministeriöstä ja Ulkopoliittisesta instituutista.

Myös Niinistön kotimaan asioiden neuvonantaja vaihtuu, kun nykyinen erityisavustaja Juuso Rönnholm siirtyy BusinessOulun yhteyspäälliköksi. Rönnholmin paikalla aloittaa heinäkuussa OP-ryhmän johdon neuvonantaja Tuomas Telkkä.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut