Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Suomen kansa ensin -puolueen ex-puheenjohtajalle Marco de Witille ehdollista vankeutta 19 rikoksesta – "Kunnianloukkausten moitittavuutta on korostanut niiden terveyttä vaarantava luonne"

Marco De Wit (keskellä) mielenosoituksessa Helsingin Rautatientorilla kesäkuussa 2017. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Jecaterina Mantsinen / STT

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut Suomen kansa ensin -puolueen entisen puheenjohtajan Marco de Witin, 52, puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen yhteensä 19 rikoksesta. Hänen syykseen luettiin muun muassa kolme törkeää kunnianloukkausta ja useita kunnianloukkauksia. De Wit kiisti syytteet pääosin ja vaati, että osa jätetään tutkimatta.

Oikeuden mukaan de Wit muun muassa levitti valheellisia väitteitä ja halvensi ihmisiä ylläpitämillään sivustoilla julkaisemissaan kirjoituksissa ja videoissa. Asianomistajien joukossa oli useita poliiseja, käräjätuomari ja syyttäjä.

Tuomion mukaan de Wit väitti julkaisuissaan muun muassa, että kyseiset viranomaiset olisivat valehdelleet rikosasioissa, väärentäneet asiakirjoja, olleet väkivaltaisia tai jättäneet rikosasioita tutkimatta. Julkaisuissa myös nimiteltiin ja halvennettiin heitä.

Oikeus katsoi, että rikokset olivat tahallisia ja osoittivat välinpitämättömyyttä niiden kohteiden hyvinvoinnista.

– Syyksi luettujen törkeiden kunnianloukkausten ja muidenkin kunnianloukkausten moitittavuutta on korostanut niiden jo terveyttä vaarantava luonne ja siten vahingollisuus.

Yli 23 000 euron korvaukset rikosten uhreille

Osalle de Witin toiminta aiheutti suurta haittaa ja kärsimystä. Jotkut olivat esimerkiksi joutuneet hakemaan apua terveydenhuollosta, lopettaneet työssään sosiaalisen median käytön taikka jättäneet sellaiset työtehtävät, joissa olivat de Witin kohdanneet tai joihin tämän harjoittama häiriköinti oli liittynyt.

– Kunnianloukkauksen aiheuttama kärsimys on ollut suurena pidettävää, ja de Witin on täytynyt ymmärtää tällainen kärsimys menettelynsä seuraukseksi, oikeus toteaa yhden syytekohdan kohdalla.

De Wit määrättiin maksamaan rikosten uhreille yhteensä yli 23 000 euron korvaukset.

Koraanin polttaminen uskonrauhan rikkomista

Kunnianloukkausten lisäksi de Witin katsottiin uhanneen, panetelleen ja solvanneen muslimeja, turvapaikanhakijoita, sukupuolivähemmistöjä ja muita vähemmistöryhmiä, ja hänet tuomittiin kahdesta kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.

– Lausumilla on yleistäen osaksi väitetty, osaksi annettu ymmärtää väitettyjen ryhmien olevan muihin verrattuna alempiarvoisia ja rikollisia, joten lausumat ovat olleet ihmisarvoa loukkaavia. Ne ovat olleet myös omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa teonkuvauksessa tarkoitettuihin ryhmiin kuuluvia kohtaan, tuomiossa sanotaan.

Uskonrauhan rikkomiseen de Wit syyllistyi oikeuden mukaan heitellessään kampanjointitilanteessa Koraania. Oikeus katsoi, että de Witin oikeus sananvapauteen ei ole oikeuttanut toimintaa.

– Hänen arvostelemiensa seikkojen arvostelu olisi ollut mahdollista ilman islamin pyhänä pitämän Koraanin häpäisemistä.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut