Paavi Franciscus päivitti tiistaina katolisen kirkon oikeusjärjestelmää eli kanonista oikeutta puuttuakseen paremmin kirkossa kuohuttaneisiin lasten seksuaalisiin hyväksikäyttötapauksiin.
Muutoksen myötä alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö katsotaan teoksi, johon syyllistyessään pappi voidaan erottaa virastaan ja rangaista myös muilla toimenpiteillä. Muutos tulee virallisesti voimaan joulukuussa.
Kanoninen oikeus on katolisen kirkon oikeusjärjestelmä, joka määrittää esimerkiksi sen sisäistä järjestystä.
Paavi kuvasi nyt tekemäänsä muutosta muun muassa oikeuden palauttamiseksi.
Katolisen kirkon pappien tekemää hyväksikäyttöä on paljastunut vuosien saatossa ympäri maailmaa, ja kirkko on saanut kritiikkiä tapausten hyssyttelystä. Myös kanonisen oikeuden on kritisoitu olleen vanhentunut asian suhteen.