Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Presidentti onnitteli valmistuvia videotervehdyksellä – "Juhlitte varsin poikkeuksellisen lukuvuoden päättymistä"

Presidentti kiitti lapsia ja nuoria siitä, että he ovat jaksaneet oppia ja kannustaa toinen toisiaan poikkeuksellisina aikoina. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Presidentti Sauli Niinistö onnitteli tänään lukuvuoden päättäviä ja valmistuvia videotervehdyksellä.

– Juhlitte tänä keväänä varsin poikkeuksellisen lukuvuoden päättymistä, Niinistö sanoi puheessaan.

Niinistö huomioi puheessaan, että koronarajoitusten ja etäyhteyksien aikana oppiminen ja opettaminen ovat vaatineet ponnistuksia niin oppilailta kuin opettajilta. Presidentti kiitti lapsia ja nuoria siitä, että he ovat jaksaneet oppia ja kannustaa toinen toisiaan poikkeuksellisina aikoina.

Opettajille Niinistö osoitti kiitokset siitä, että Suomessa on ollut mahdollista saada laadukasta kasvatusta ja koulutusta koronan aikanakin. Niinistö korosti puheessaan sitä, että koulutus ja osaaminen ovat Suomen menestyksen perusta.

– Vielä emme tarkkaan tiedä, miltä tuleva lukukausi näyttää. Siitä olen kuitenkin varma, että me selviämme tästä koettelemuksesta, Niinistö sanoi.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut