Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Arctic Challenge -ilmasotaharjoitus käynnistyy jälleen pohjoisessa

Kaksi viikkoa kestävään harjoitukseen osallistuu yhteensä yli 70 lentokonetta. KAISA SIREN / LEHTIKUVA

STT

Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimien järjestämä Arctic Challenge -ilmasotaharjoitus (ACE) käynnistyy tänään maiden yhdessä käyttämällä harjoitusalueella pohjoisessa. Isäntämaiden lisäksi mukana on lento-osastoja myös Saksasta, Britanniasta, Yhdysvalloista ja Tanskasta.

Kaksi viikkoa kestävään harjoitukseen osallistuu yhteensä yli 70 lentokonetta, hävittäjien lisäksi muun muassa kuljetus- ja ilmatankkauskoneita sekä Naton Awacs-tutkavalvontakone. Norjasta harjoitukseen osallistuvat ensimmäistä kertaa maan ilmavoimien uudet F-35-hävittäjät.

Arctic Challenge -harjoituksia on järjestetty joka toinen vuosi vuodesta 2013 alkaen. Harjoituksen johtovastuu on tänä vuonna Norjalla. Pohjoismaista myös Tanska on ollut ensimmäistä kertaa mukana ACE-harjoituksen suunnittelussa.

Koronapandemian takia tämän vuoden ACE 21 -harjoituksen osallistujamäärää supistettiin alkuperäisistä suunnitelmista.

Suomessa harjoituksessa on käytössä Rovaniemen tukikohta, josta käsin toimivat muun muassa Lappiin viime viikolla saapuneet Saksan ilmavoimien Luftwaffen kymmenen Eurofighter Typhoon -hävittäjää. Rovaniemeltä toimii myös amerikkalaisia Stratotanker-ilmatankkauskoneita.

Harjoituksen muut käytössä olevat tukikohdat ovat Bodö ja Örlanti Norjassa sekä Luulaja Ruotsissa.

Lentotoimintaa on molemmilla viikoilla maanantaista perjantaihin kello 10–18 Suomen aikaa.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut