Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Suomen perustulokokeilun arviointitutkimus pääsee taloustieteen huippujulkaisuun

Perustulo herättää suurta kiinnostusta monissa maissa. Suomi toteutti ensimmäisenä maana aidosti satunnaistetun perustulokokeilun vuosina 2017–2018. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Suomen perustulokokeilua koskeva arviointitutkimus julkaistaan yhdessä arvostetuimmista taloustieteen julkaisuista, American Economic Journal: Economic Policy -tiedelehdessä. Asiasta kertoi Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT). Kyseessä on Palkansaajien tutkimuslaitoksen ja VATT:n tutkimus, jonka mukaan perustulokokeilu ei tuottanut merkittäviä lyhyen aikavälin työllisyysvaikutuksia.

Ensimmäisen kokeiluvuoden aikana perustulo lisäsi työssäoloa 1,5 päivällä verrokkiryhmän työssäolopäivien ollessa 78 päivää. Tutkimuksessa mukana olleet viettivät ensimmäisenä vuonna keskimäärin lähes 100 päivää aktiivisissa työmarkkinaohjelmissa.

Perustulo herättää suurta kiinnostusta monissa maissa. Suomi toteutti ensimmäisenä maana aidosti satunnaistetun perustulokokeilun vuosina 2017–2018. Sen vaikutuksista voi tehdä luotettavampia arvioita kuin muissa, vapaaehtoisuuteen perustuvissa kokeiluissa on mahdollista.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut