Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Työmatkaliikenne Virosta avautuu – hallitus päättää torstaina rajoitusten keventämisestä Suomen maa- ja merirajoilla

Varsinkin Viro on vedonnut näkyvästi Suomen hallitukseen rajoitusten keventämiseksi. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Anniina Luotonen / STT

Työmatkaliikenne Suomeen Virosta, Ruotsista ja Norjasta on avautumassa. STT:n tietojen mukaan hallitus päättää rajoitusten keventämisestä maa- ja merirajoilla torstaina ja kevennykset tulevat voimaan viikon vaihtuessa.

Varsinkin Viro on vedonnut näkyvästi Suomen hallitukseen rajoitusten keventämiseksi. Pääministeri Kaja Kallas kirjoitti viime viikolla Helsingin Sanomien vieraskynä-kirjoituksessa suoraan pääministeri Sanna Marinille (sd.), jotta neljä ja puoli kuukautta erossa olleet perheet pääsisivät jälleen tapaamaan toisiaan.

Tähän asti Suomeen ovat päässeet maa- tai merireittiä lähinnä vain sellaiset työntekijät, jotka tekevät yhteiskunnan toimivuuden tai huoltovarmuuden kannalta merkittävää työtä.

Lentoliikenteessä työhön liittyvä matkustaminen EU- ja Schengen-maiden välillä sallittiin jo aiemmin.

Lisää turvallisia maita

STT:n tietojen mukaan hallitus linjaa torstaina valtioneuvoston istunnossa myös, että maahantuloa ei enää rajoiteta täyden rokotussuojan saaneiden osalta. Myös kausityöntekijöiden pääsy Suomeen aiotaan varmistaa työnantajien sitouduttua terveysturvallisuuteen eli esimerkiksi testausten varmistamiseen.

Epidemiatilanteen helpottumisen takia maahantuloa ei enää rajoiteta muutamista maista. Tällaisia uusia maita ennakoidaan tällä hetkellä olevan esimerkiksi Puola, Romania ja Unkari. Rajana on pidetty ilmaantuvuuslukua 25 sataatuhatta ihmistä kohden kahden viikon tarkastelujaksona. Koronatilanne on hyvää vauhtia helpottumassa monissa muissakin maissa.

Lisäksi Venäjältä avataan liikennettä kiinteistöomaisuuden perusteella eli esimerkiksi mökinomistajille. Taustalla on kysymys siitä, voiko valtiolle tulla korvausvelvollisuutta, jos ihmiset eivät pääse huoltamaan omaisuuttaan.

EU sallii turistien saapumisen USA:sta

Euroopan unioni sallii turistien saapumisen Yhdysvalloista. EU:n jäsenvaltiot ovat sopineet koronaviruksen matkarajoitusten poistamisesta Yhdysvalloista ja seitsemästä muusta maasta tai alueelta saapuvilta.

Matkakiellosta vapautuvat Yhdysvaltain lisäksi Albania, Pohjois-Makedonia, Serbia, Libanon, Taiwan, Macao ja Hongkong. Jo aiemmin EU on vapauttanut matkustuksen esimerkiksi Australiasta ja Japanista.

EU:n jäsenvaltiot voivat kuitenkin edelleen päättää vaatia näiltä alueilta saapuvilta matkustajilta koronatestausta tai karanteeniaikoja.

Pandemian takia EU sulki ulkorajansa maaliskuussa 2020 ei-välttämättömältä matkustukselta.

––––––

Lähteenä myös AFP.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut