Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Perussuomalaisten Riikka Purra vielä epävarma puoluejohtajaksi pyrkimisestään

Riikka Purra (ps.) kertoi Twitterissä ilmoittavansa mahdollisista puheenjohtajasuunnitelmistaan, kun hän on itse niistä selvillä. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Mika-Matti Taskinen, Antti Autio / STT

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra kertoo Twitterissä , ettei vielä osaa vastata puolueen johtopaikkoja koskeviin yhteydenottoihin.

– Kiitos yhteydenotoista koskien ehdokkuuksia. En osaa vielä vastata. Kerron, kun osaan, Purra kirjoittaa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoitti eilen pitkän pohdinnan jälkeen, ettei hän pyri jatkokaudelle puolueen puheenjohtajana. Purra kommentoi Halla-ahon ilmoitusta sanomalla olevansa pettynyt päätöksen takia, mutta ymmärtävänsä ja kunnioittavansa sitä.

– Arvostan suuresti hänen tekemäänsä työtä ja olen kiitollinen, että olen saanut työskennellä hänen kanssaan, Purra kirjoittaa.

MTV kertoo, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on kehottanut Purraa hakemaan uudeksi puheenjohtajaksi. Kukaan ei ole vielä ilmoittautunut puheenjohtajakisaan, mutta Purraa ja Taviota on pidetty ennakkosuosikkeina.

– Tavion nimeä on nostettu esiin, ja mikäli hän on minun puolellani niin sekin tähän omaan päätökseeni varmasti vaikuttaa, Purra sanoi MTV:lle.

Purra kertoo haastattelussa saaneensa puolueen sisältä paljon kehotuksia lähteä ehdolle puheenjohtajaksi.

Uusi puheenjohtaja valitaan elokuussa

Perussuomalaisilla on Seinäjoella elokuussa puoluekokous, jossa valitaan uusi puheenjohtaja.

Perussuomalaisten varapuheenjohtajistosta toistaiseksi ainoastaan Juho Eerola on ilmoittanut olevansa jonkin verran kiinnostunut puheenjohtajan paikasta. Arja Juvonen on Purran tavoin ilmoittanut olevansa toistaiseksi epävarma.

Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari puolestaan ilmoitti eilen STT:lle, ettei aio tavoitella perussuomalaisten puheenjohtajuutta. Hän ei ole myöskään kiinnostunut varapuheenjohtajuudesta.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ei ole kommentoinut omia aikeitaan puheenjohtajakilvan suhteen.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut