Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Öljynvälitysyhtiö GT Trading Finlandin ex-toimitusjohtajalle lähes seitsemän vuoden tuomio talousrikoksista

Käräjäoikeus katsoi, että Ilkka Henrik Kokko, 56, syyllistyi niihin kaikkiin kymmeneen syytekohtaan, joista häntä syytettiin. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

Maria Rosvall / STT

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona öljynvälitysyhtiö GT Trading Finlandin (GTF) entisen toimitusjohtajan lähes seitsemän vuoden vankeuteen törkeistä talousrikoksista.

Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan yhtiön konkurssipesälle yli 6,2 miljoonaa euroa. Myös muiden miehen maksettavaksi tuomittujen korvausten määrä nousee useisiin miljooniin euroihin.

Käräjäoikeus katsoi, että Ilkka Henrik Kokko, 56, syyllistyi niihin kaikkiin kymmeneen syytekohtaan, joista häntä syytettiin. Hänet tuomittiin neljästä törkeästä veropetoksesta, kolmesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä, kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta ja yhdestä törkeästä petoksesta yhteiseen kuuden vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen.

Kokko kiisti syyllistyneensä mihinkään rikokseen ja piti syytteitä perusteettomina.

Siirsi rahoja omien yhtiöidensä välillä

Laajan vyyhdin pääsyyte koski törkeää velallisen epärehellisyyttä. Käräjäoikeus katsoi, että Kokko luovutti syvissä talousvaikeuksissa olleen GTF:n omaisuutta laittomana varojenjakona yhteensä miljoonien eurojen edestä.

Syyttäjän mukaan yhtiön kaikki realisoitavissa ollut omaisuus siirrettiin pois yhtiöstä läheisyhtiöille. Toiminnalla pahennettiin oleellisesti yhtiön maksukyvyttömyyttä ja aiheutettiin huomattavaa vahinkoa velkojille, syyttäjä sanoi.

Käräjäoikeus katsoi, että GTF tuli maksukyvyttömäksi viimeistään vuoden 2011 lopussa. Siitä huolimatta yhtiöstä oli muun muassa huhtikuussa 2012 siirretty kaksi miljoonaa euroa yhtiön omistamalle asunto-osakeyhtiölle, joka omisti Kokon perheen omakotitalon.

Asunto-osakeyhtiö siirsi rahat edelleen Kokon omistamalle holding-yhtiölle.

– Rahankierrätyksen keinotekoiseen luonteeseen viittaa myös se, että syytteessä tarkoitetut rahansiirrot on toteutettu muutaman päivän sisällä läheisyhtiöiden välillä aikana, jolloin sekä GTF että (holding-yhtiö) olivat olleet jo syvästi maksukyvyttömiä. Kaikki asiakirjat on allekirjoittanut ja kaikkia tahoja edustanut Kokko, joka oli (todistajan) kertoman mukaan päättänyt myös siirroista, oikeus sanoi tuomiossaan.

Velkojilla kymmenien miljoonien eurojen saatavat

Käräjäoikeus katsoi, että Kokko eri tavoin luovutti GTF:n varoja perusteettomasti yhteensä yli 7,1 miljoonaa euroa.

– Velallisen epärehellisyyttä on pidettävä törkeänä jo yksin sen vuoksi, että sillä on tavoiteltu huomattavan suurta taloudellista hyötyä ja aiheutettu velkojille huomattavaa vahinkoa, käräjäoikeus katsoi tuomiossaan.

GTF asetettiin konkurssiin keväällä 2013. Yhteensä velkojilla on saatavia konkurssipesästä yli 90 miljoonaa euroa. Isoja velkojia ovat muun muassa Huoltovarmuuskeskus (HVK), Verohallinto ja ranskalaispankki BNP Baripas .

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut