Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Neljä kuollut, liki 160 tavoittamatta kerrostalon romahdettua Miamin pohjoispuolella

Romahtanut 12-kerroksinen rakennus oli vuodelta 1981. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa Miamin kerrostaloromahduksen jäljiltä oli perjantaina edelleen kateissa ainakin 159 ihmistä. Miami-Dade Countyn pormestari Daniella Levine Cava kertoi pelastustöiden tilanteesta ja ilmoitti, että noin 120 asukkaaseen on saatu yhteys, mutta kateissa olevien määrä on myös noussut.

– Tämä on ollut erittäin traaginen yö, pormestari sanoi muun muassa CNN :n mukaan.

Neljä ihmistä on löytynyt romahtaneen talon raunioista kuolleina. Uhriluvun pelätään vielä nousevan. Etsintöjä vaikeuttaa raunioiden romahdusvaara.

Floridan osavaltion viranomaisten mukaan on vielä epäselvää, kuinka monta ihmistä oli kerrostalossa sisällä, kun se romahti.

Turma tapahtui Surfsiden kaupungissa Miami Beachin pohjoispuolella varhain torstaiaamuna paikallista aikaa. Talon asukkaissa on paljon sellaisia, jotka eivät asu siinä vakituisesti. 130 asunnon talon asukkaiden joukossa on sekä eläkeläisiä että nuoria perheitä sekä ulkomaalaisia, jotka käyttävät asuntoa lomillaan.

– Yksi puoli rakennuksesta putosi kokonaan pois. Sitä ei ole enää olemassa, kommentoi AFP:lle Miamissa asuva argentiinalainen Nicolas Fernandez.

Hän ei vielä ollut kuullut ystävistään, jotka yöpyivät Fernandezin perheen omistamassa asunnossa rakennuksessa.

– En tiedä, ovatko he elossa, Fernandez sanoi.

Kadonneiden asukkaiden joukossa on ainakin 31 ihmistä eri puolilta Latinalaista Amerikkaa. CNN:n mukaan kadonneiden joukossa on muun muassa Paraguayn presidentin puolison perheenjäseniä. Argentiinalaisia on kateissa yhdeksän, paraguaylaisia, kolumbialaisia ja venezuelalaisia kuusi, uruguaylaisia kolme ja chileläisiä yksi.

Presidentti lupaa hätäapua osavaltioon

Raivaus- ja pelastustöissä oli perjantaina saatu tutkittua rakennuksen pystyyn jääneet osat, ja etsintöjä jatkettiin romahtaneella puolella. Romahtaneista raunioista on pelastettu useita hengissä selvinneitä. Raunioista on pelastustyöntekijöiden mukaan kuulunut ääniä, jotka voivat olla eloonjääneiltä – tai vääntyvän teräksen ääniä, kertoi apulaispalopäällikkö Ray Jadallah Miami Herald -lehdelle.

Romahduksen kerrottiin tapahtuneen noin puoli kahdelta aamuyöstä paikallista aikaa ja sen tarkkaa syytä joudutaan selvittämään pitkään. Florida International Universityn geofysiikan professori Shimon Wdowinski sanoi, että talon rakennuspaikalla havaittiin merkkejä maaperän vajoamisesta jo 1990-luvulla.

– En tiedä, olisiko romahdusta voinut ennustaa. Mutta havaitsimme rakennuksen liikkumisen 1990-luvulla, Wdowinski sanoi CNN:lle.

Wdowinskin mukaan on kuitenkin epätodennäköistä, että vajoaminen yksin aiheuttaisi talon romahtamisen.

Presidentti Joe Biden on määrännyt, että Floridan osavaltiolle tarjotaan turman johdosta liittovaltion hätäapua.

New York Times kertoo, että rakennuksessa oli tarkoitus aloittaa lähiaikoina laaja remontti, jonka tavoitteena oli korjata ruostuneita teräsrakenteita ja vahingoittunutta betonia.

Vuonna 1981 valmistuneen rakennuksen remontissa oli määrä korvata meri-ilman suolasta vaurioituneita rakenteita.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut