Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Pietarin koronatilanne synkkenee, uhriluku nousi ennätystasolle – Intiassa Ganges huuhtoo ruumiita rannoiltaan

Intiassa Ganges-joki tulvii ja on huuhtonut esille satoja rannoilleen haudattuja koronauhreja. Kuvassa kalastajat kävelevät hautojen seassa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Pietarissa on raportoitu Venäjän kaupunkien ennätysmäärä koronakuolemia vuorokaudessa. Jalkapallon EM-kisoja paraikaa isännöivässä Pietarissa menetti henkensä koronavirukseen liittyvistä syistä 107 ihmistä 24 tunnin aikana, tiedotettiin lauantaina.

Venäläiset uutistoimistot ilmoittivat, että Pietarin viime vuorokauden uhriluku on Venäjän kaikkien kaupunkien korkein sitten pandemian alkamisen.

Pietari isännöi EM-kisojen seitsemää ottelua, joihin lukeutuvat puolivälierät. Katsojamääriä on rajoitettu, mutta stadionille on kertynyt noin 26 000 ihmistä.

EM-kisojen Pietarissa käyneet suomalaiskatsojat ovat tuoneet mukanaan kotimaahan vähintään 120 koronatartuntaa.

Pietarin viranomaiset kielsivät aiemmin tällä viikolla ruuan myynnin fanivyöhykkeellä ja määräsivät ostoskeskusten ravintola-alueet suljettaviksi.

Tartuntojen leviämistä ovat vauhdittaneet myös koulujen päättäjäiset. Tuhannet nuoret lähtivät kaduille juhlimaan kesälomien alkamista.

Herkästi tarttuva deltavariantti, joka löydettiin ensimmäisenä Intiassa, on levinnyt rajusti Venäjällä. Koko maassa kirjattiin lauantaina liki 22 000 uutta tartuntaa. Luku on korkein sitten tammikuun.

Venäläiset ovat olleet vastahakoisia ottamaan koronarokotuksia ja viranomaiset ovat alkaneet määrätä niitä pakollisiksi monille ryhmille. Vasta reilut 21 miljoonaa maan 146 miljoonasta asukkaasta on saanut ainakin yhden annoksen koronarokotetta.

Deltavariantti vaatii rokotusten lisäämistä

Deltavariantti leviää nyt ympäri maailman ja sitä on tavattu jo ainakin 85 maassa. Deltavariantti voi tarttua esimerkiksi lyhyessä kohtaamisessa kaupassa.

– Deltavariantista on tällä hetkellä paljon huolta, myönsi Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus perjantaina.

Deltamuunnos on niin tarttuva, että asiantuntijoiden mukaan yli 80 prosenttia väestöstä tarvitsisi rokottaa sen hillitsemiseksi. Näin suuri rokotuskattavuus on vaativa tavoite jopa maille, joilla on tehokas rokotusohjelma.

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että rokotteet ovat hieman vähemmän tehokkaita deltavarianttia vastaan. Ne ovat silti erittäin tehokkaita myös deltaa vastaan, mutta vasta toisen rokoteannoksen jälkeen.

Indonesiassa yli 400 lääkäriä on kuollut koronavirukseen, joka leviää maassa taas nopeasti. Heistä ainakin 14 oli saanut kaksi rokoteannosta virusta vastaan, ilmoitti maan lääkärijärjestö.

Tieto lisää huolta siitä, miten kiinalainen Sinovac-rokote suojaa koronan ärhäkkää deltavarianttia vastaan. Indonesian rokotusohjelma perustuu suurelta osalta Sinovacin käyttöön. Indonesia arvioi rokottaneensa ensi vuoden alussa yli 180 miljoonaa ihmistä maan 252 miljoonan väestöstä.

Deltavariantista on raportoitu 14 Afrikan maassa. Potilaiden ja kuolemantapausten määrän nopea kasvu ajaa terveydenhoidon romahduksen partaalle, varoittivat Afrikan tautien torjunnan ja ennaltaehkäisyn viranomaiset.

WHO:n mukaan vain noin prosentti Afrikan väestöstä on saanut kaksi koronarokotteen annosta. Tauti riehuu muun muassa Etelä-Afrikassa, jossa kirjattiin lähes 19 000 uutta tartuntaa lauantaina. Maassa on kuollut lähes 60 000 ja tartunnan on saanut lähes 1,9 miljoonaa ihmistä.

Sydneyssä kahden viikon koronasulku

Australiassa Sydneyn osittainen koronasulku laajennettiin tartuntojen määrän kasvaessa koskemaan koko kaupunkia ja lähialueita. Laajennettu koronasulku kestää kaksi viikkoa. Sen piirissä on yli viisi miljoonaa ihmistä Sydneyssä sekä esimerkiksi turistien suosimalla Blue Mountainsin alueella.

Liikkumisrajoitus sallii kotoa poistumisen vain välttämättömistä syistä, kuten ruokaostoksilla tai lääkärissä käynnin takia.

Koronasulku asetettiin perjantaina vain Sydneyn liikekeskustaan ja itäisiin lähiöihin, mutta taudin leviäminen muualle pakotti viranomaiset laajentamaan rajoitusten aluetta ja kestoa.

Tulviva Ganges huuhtoo ruumiita esille

Intiassa Ganges-joki tulvii ja on huuhtonut esille satoja rannoilleen haudattuja koronauhreja. Allahabadin kaupungin virkailija Neeraj Kumar Singh kertoo, että kaupungissa on jouduttu tuhkaamaan liki 150 ruumista, jotka joki huuhtoi haudoistaan.

Singhin mukaan joen rannoille on saatettu haudata 500–600 koronaan kuollutta.

Useimmat kuolleista menehtyivät Intian koronaepidemian ollessa pahimmillaan huhti- ja toukokuussa. Monet perheet eivät pystyneet maksamaan perinteistä polttohautausta, joten kuolleet upotettiin Gangesiin tai haudattiin joen rannoille.

Intiassa on virallisten tietojen mukaan kuollut lähes 400 000 ihmistä koronaan, mutta todellisen määrän pelätään olevan paljon suurempi.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut