Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kauppaketju Tokmanni osti TEX-kauppaketjun Tornion ja Kemin tavaratalot

Kauppaketju Tokmanni kertoo ostaneensa TEX- kauppaketjuun kuuluvat myymälät Torniosta ja Kemistä. Hankittavien liiketoimintojen liikevaihto oli maaliskuun loppuun päättyneellä tilikaudella 14 miljoonaa euroa.

Myymälätoiminnot siirtyvät Tokmannin haltuun elokuun alussa. Tavaratalot uudistetaan Tokmanneiksi kuluvan vuoden aikana. Tornion ja Kemin tavaratalot työllistävät yhteensä yli 40 työntekijää, jotka siirtyvät vanhoina työntekijöinä Tokmannin palvelukseen.

Noin 10 000 neliön suuruisesta Tornion tavaratalosta tulee pinta-alaltaan suurin Tokmanni.

Tokmanni on kertonut tavoitteekseen kasvattaa myymäläverkostoansa yli 220 myymälään Suomessa vuoden 2025 loppuun mennessä. Maaliskuun lopussa Tokmannilla oli 192 myymälää.