Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Fiva alentaa asuntoluottojen lainakaton 85 prosenttiin – paluu koronaa edeltäneelle tasolle

Finanssivalvonta alentaa muiden kuin ensiasunnon hankintaa varten otettujen luottojen lainakattoa viidellä prosenttiyksiköllä koronapandemiaa edeltäneelle tasolle 85 prosenttiin. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Antti Autio / STT

Finanssivalvonta (Fiva) alentaa muiden kuin ensiasunnon hankintaa varten otettujen luottojen lainakattoa viidellä prosenttiyksiköllä koronapandemiaa edeltäneelle tasolle 85 prosenttiin.

– Asuntolainanannon kiihtynyt kasvu uhkaa lisätä runsaasti velkaantuneiden kotitalouksien määrää edelleen. Lainakaton alentaminen hillitsee vakuuksiin nähden suurimpien lainojen myöntämistä, sanoo Fivan johtokunnan puheenjohtaja Marja Nykänen tiedotteessa.

Hänen mukaansa lainanantajien tulisi olla lisäksi pidättyväisiä erityisen pitkien ja tuloihin nähden suurten asuntolainojen myöntämisessä.

Päätös lainakaton kiristämisestä tulee voimaan 1. lokakuuta.

Fiva arvioi, että asuntomarkkinat ovat toipuneet hyvin koronapandemian aiheuttamasta sokista. Uusia asuntolainoja ottaneiden kotitalouksien kokonaisvelat suhteessa tuloihin ovat jatkaneet kasvuaan. Tämä korostaa ylivelkaantumisen hillinnän tärkeyttä.

Kotitalouksien velkaantumisaste eli velat suhteessa käytettävissä olevaan tuloihin oli maaliskuun lopussa ennätykselliset 134 prosenttia. Velkaantumisaste oli 5,1 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.

Fiva huomauttaa, että asuntojen hintojen kehitys on koko Suomen osalta ollut maltillista mutta maantieteellisesti eriytynyttä.

Tarvetta kevennykselle ei enää ole

Finanssivalvonnan johtokunta nosti vuosi sitten kesäkuussa muita kuin ensiasunnon ostajia koskevan lainakaton 85 prosentista lakimääräiselle perustasolleen 90 prosenttiin.

Fivan mukaan päätöksellä torjuttiin koronakriisin aiheuttamia ja asuntomarkkinoiden vakaata toimintaa uhkaavia suhdanneluonteisia riskejä.

Asuntokaupan ja asuntoluotonannon vilkastumisen myötä tarvetta kevennykselle ei enää ole, Fiva perustelee.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut