Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Kansanedustaja Sakari Puisto hakee perussuomalaisten puheenjohtajuutta

Puisto on perussuomalaisista ensimmäinen, joka on ilmoittanut asettuvansa ehdolle puolueen puheenjohtajaksi. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

STT

Perussuomalaisten pirkanmaalainen kansanedustaja Sakari Puisto ilmoitti tiistaina Twitterissä lähtevänsä ehdolle puolueen puheenjohtajaksi Seinäjoen puoluekokouksessa elokuussa.

Puolueen nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoitti aiemmin kesäkuussa, ettei ole asettumassa ehdolle jatkokaudelle puheenjohtajana.

Puisto on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja ensimmäinen, joka on ilmoittanut asettuvansa ehdolle puheenjohtajaksi Halla-ahon ilmoitettua päätöksestään. Aiemmin helmikuussa lohjalaisyrittäjä Ossi Tiihonen ilmoitti ehdokkuudestaan.

Yhtenä ennakkosuosikkina puheenjohtajan paikalle pidetään perussuomalaisten varapuheenjohtajaa Riikka Purraa, joka on kuitenkin pantannut päätöstään ehdolle lähtemisestä. Purra kertoi juhannusta edeltäneellä viikolla Helsingin Sanomille tekevänsä päätöksensä lähiviikkojen aikana.

Korjattu klo 19.09: Toisin kuin aiemmin kerrottiin, Puisto ei ole ensimmäinen puheenjohtajakilpaan ilmoittautunut, vaan ensimmäinen Halla-ahon ilmoituksen jälkeen kisaan lähtenyt perussuomalainen.

Kommentoi

Mainos: Nikotiinipussit.com

Haaparannan nuuskarallia ei pysäytä pandemiakaan

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut