Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Yhteinen taival alkoi LanTrekeiltä – nyt nettisivut häitä varten on koodattu lähes valmiiksi

Susanna Lepola ja Valtteri Palonkorpi ovat työskennelleet e-urheilun parissa useamman vuoden, ja nyt pari saattaa sparrailla työasioita yhdessä.

Elina Laurila

Vuosi on 2018, kun Susanna Lepola, 23, ja Valtteri Palonkorpi, 21, ovat molemmat töissä LanTrekeillä. Silloin he eivät puhuneet tai nähneet toisiaan, mutta tapahtuman Afterpartyilla otettiin kuva järjestäjistä, jossa Lepola ja Palonkorpi ovat melkein vierekkäin. Lepola julkaisee sen Instagramissa tietämättä, että muutaman vuoden päästä hän suunnittelee häitä vieressä istuvan miehen kanssa.

Rakkaustarina ei kuitenkaan alkanut ensisilmäyksellä. Vuonna 2019 pariskunta vaihtoi ensimmäiset sanansa LanTrekeillä, kun molemmat olivat töissä: Lepola vastasi kumppanuusasioista, Palonkorpi oli tuomaroimassa CS-otteluita.

– Vastuullani oli pari lavaa juotavaa, joita piti vahtia, ettei kukaan ota niitä. Valtteri tuli siihen ja katseli niitä, jolloin totesin hänelle “Älä koske niihin juomiin tai syön sut”. Olin aika topakka neiti, Lepola nauraa muistellessaan ensikohtaamista.

Kevät oli ollut Lepolalle raskas, ja pikku hiljaa elämä alkoi rakentua uusiksi. Samana keväänä hän tutustui Palonkorpeen sekä moniin muihin ihmisiin, ja ensimmäiset ajatukset Palonkorvesta ovat muuttuneet paljon.

– Silloin ajattelin että mikä ihme humpuuki-ihminen tuo on, luulee olevansa isokin kiho, Lepola jatkaa edelleen nauraen.

Palonkorvelle ei jäänyt pahaa vaikutelmaa, vaikkei hän juotavaa ensitapaamisella saanutkaan.

– Susa vaikutti kiinnostavalta tyypiltä, joka teki paljon hommia. Oli yömyöhään ja aamuvarhain paikalla, Palonkorpi muistelee.

Jo silloin LanTrekkien afterpartyilla vihjailtiin, että ehkä Lepolan ja Palonkorven välillä olisi lämpimämpiä tunteita.

– Totesin, että ei varmasti ole, eikä silloin ollutkaan. Tuli ihan puskista, että näin pääsi käymään, Lepola hymähtää.

Hankalinta on, kun toiselle ei saa kertoa salaisuuksista

Lepola on työskennellyt e-urheilun parissa vuodesta 2016 asti, alkuun vapaaehtoisena ja vuodesta 2019 täysipäiväisenä yrittäjänä. Pääsääntöisesti Lepolan kädenjälki näkyy esimerkiksi Elisa Esportsin grafiikoissa ja markkinoinnissa. Palonkorven kuusivuotiseen esports-historiaan mahtuu CS:GO:n ja PUBGin tuomarointia eri tapahtumissa, hyväntekeväisyysjärjestö POG ry:n perustamista sekä viimeisen kahden vuoden aikana hän on ollut töissä Suomen elektronisen urheilun liitolla niin osa-aikaisena kuin täysipäiväisenäkin.

Työnteossa pariskunta on vastakohtia: Siinä missä Lepola tykkää tehdä parin viikon ajan pitkää päivää ja sen jälkeen lomailla, Palonkorpi nauttii työpäivistä, jotka toteutuvat toimistoaikaan.

– Susalla on välillä jaksoja jolloin tekee pidempään töitä, mulla se on enemmän tasaista eikä tule tehtyä ylipitkää päivää. Kyllä me saamme sen aina toimimaan: Kun Susa tekee pidempää päivää, teen ruokaa ja pelailen tässä vieressä, Palonkorpi kuvailee.

Pari on myös tehnyt yhdessä töitä esimerkiksi erilaisissa tapahtumissa, kuten Elisa Invitationalissa sekä Arctic Invitationalissa. He myös sparrailevat ja auttavat toisiaan välillä työasioissa, vaikka välillä haasteeksi nousee se, mistä voi puhua.

– Kummallakin on työ, jossa saa tietää salaisuuksia joista ei voi puhua. Me totta kai kunnioitamme sitä, eikä puhuta esimerkiksi tiedossa olevista joukkuemuutoksista, mutta kyllä se harmittaa, kun toinen on se, jolle haluaisi kertoa kaikki asiat, Lepola kertoo.

Koska molempien työ painottuu vahvasti pelaamiseen ja e-urheiluun, vapaa-ajalle Lepola ja Palonkorpi keksivät yleensä muuta tekemistä.

– Ensimmäisenä tulee mieleen kaksi asiaa: Selataan yhdessä TikTokkeja tai katsotaan Netflixiä, Palonkorpi hymähtää.

– Jos ei olisi koronaa, käytäisiin moikkaamassa kavereita aika usein ja kerran kuussa käytäisiin tapahtumissa, he täydentävät yhdessä.

Vaikka varsinkin Lepolan vapaa-ajan pelaaminen on vähentynyt paljon, pelaa pari yhdessä suunnilleen kerran kuussa. Palonkorpi pelaa useammin, mutta silti Lepola on heistä se parempi pelaaja.

– Game Expoilla oli Grey Gunnersien kanssa sekatiimeillä showmatsi, ja me oltiin eri puolilla. Mä vedin Valtteria turpaan ihan huolella, ja Tomi ja Timo olivat selostamassa ja alkoivat lietsomaan sitä oikein kunnolla. Kun statseja katsoi, ne puhuivat puolestaan, Lepola muistelee.

– Mä raivoistuin b-saitilla aika monta kertaa, Palonkorpi lisää tarinaan.

– Lopulta se meni siihen, että koitit vaan ettiä ja tappaa mua, Lepola muistuttaa.

CS:GO on selkeästi mieluisaa ajanvietettä, ja se saa myös romanttisimman pelin tittelin. Kun toinen ärsyttää, voi ärsytyksen purkaa serverillä.

– Se on se paikka, missä erimielisyydet voi kohdata, kun pääsee ampumaan toista, pariskunta toteaa toistensa lauseita täydentäen.

Kihlaus ei ollut minkään ohjekirjan mukainen, mutta juuri täydellinen

Paris juhlisti kihlautumistaan lokakuussa 2020. Kosinta tapahtui Lepolan syntymäpäivänä. Lepola kertoo, ettei oikein ikinä ole juhlinut synttäreitään, mutta tuona päivänä hänellä oli olo, että haluaisi tehdä jotain.

– Olin suunnitellut, että käydään moikkaamassa Timoa Shelter Gameroomilla ja sen jälkeen mun työkavereita. Valtteri oli aikonut tehdä vähän parempaa ruokaa, pihviä ja sen sellaista, ja oli jotenkin tosi vaikeana, että ruoka pitää tehdä nyt heti, ei me voida mihinkään lähteä, Lepola muistelee päivän kulkua.

Lopulta he tulivat siihen tulokseen, että Palonkorpi ryhtyy kokkaamaan, ja sen jälkeen he lähtevät tapaamaan ihmisiä.

– Sitten Valtteri tuli makkariin sen pihvin kanssa ja sanoo, että tää haisee ihan hirveelle. Tilattiin sitten nepalilaista, Lepola jatkaa.

Lepola epäilee, että tässä vaiheessa Palonkorpi oli jo luovuttanut suunnitelmien suhteen, joista Lepola itse tietysti oli täysin tietämätön. He lähtivät Sheltterille, mutta eivät lopulta tavanneet Lepolan työkavereita. Kotiinlähtöä suunnitellessa Lepola totesi, että nyt tekisi mieli jäätelöä.

– Valtterin silmät oikein kirkastuivat, ja hän kertoi ostaneensa jäätelöä, Lepola hymähtää.

Kotiin pääsyn jälkeen Palonkorpi komensi Lepolan makuuhuoneeseen odottamaan, ja kielsi avaamasta ovea. Lepola oli toivonut syntymäpäivälahjaksi käsipainoja, ja ajatteli, että nyt lahja laitetaan valmiiksi. Aikaa kului, ja lopulta Palonkorpi kutsui hänet olohuoneeseen.

– Olohuone oli täynnä kynttilöitä, ja katselin ympärilleni, enkä nähnyt lahjapaketteja missään. Ajattelin että jaahas, en saa lahjaksi kuin jäätelöä ja pilaantunutta pihviä, Lepola kuvailee tunnelmiaan.

Palonkorpi pyysi puolisoaan lähemmäs, ja seisoi hiljaa paikallaan. Lopulta hän sai sanottua:

– Mulla on kauhee ramppikuume, en muista mitä mun piti sanoo.

Sen jälkeen hän polvistui, ja herkistyneenä totesi “Tässä tää nyt ois”.

– Mä aloin nauramaan ihan kauheasti, en voinut lopettaa sitä. Sanoin että kokeillaan uudestaan, Lepola kertoo nauraen.

– Menin makkariin, sitten yritettiin uudestaan. Valtteri ei vieläkään muistanut mitä piti sanoa ja mä nauroin, mutta lopulta vastasin myöntyvästi, Lepola kertoo.

Molempien mielestä kosinta oli juuri heidän näköisensä, vaikkei kommelluksilta vältytty. Lepola kuitenkin totesi puolisolleen, että hän olisi voinut muistaa, mitä aikoo sanoa.

– En muista vieläkään, Palonkorpi hymähtää.

Tulevaisuuden haaveena uusi koti ja jatko esportsin parissa

Pariskunnan hääpäivä on jo lyöty lukkoon, ja häitä juhlitaan lokakuussa 2022. Nyt vapaa-ajan harrastuksiin mahtuu myös hääsuunnittelua, ja koska molemmat pitävät koodauksesta, ovat he yhdessä koodanneet häänettisivut jo lähes valmiiksi. Tänä keväänä arkea tulee vielä vauhdittamaan oma koiranpentu, ja tulevaisuus näyttää vakaalta.

– Opiskelen nyt tietojenkäsittelyä, olen noin kymmenen vuotta koodannut ja ajattelin, että olisi hyvä hankkia paperit ja kehittää itseään. Esports kiinnostaa edelleen tulevaisuudessa, pitää katsoa minkälaisia mahdollisuuksia tulee eteen, Palonkorpi kuvailee.

– Mä haluan pysyä esportsissa, ja haluaisin tehdä sitä mitä teen nyt. Pystyn tosi vapaasti vaikuttamaan omiin työtehtäviin, kun ala on niin uusi. Opiskelen myös tietojenkäsittelyä, motivaatio on nyt ollut hieman hukassa, mutta kaikki on hyvin kunhan valmistun ennen Valtteria, Lepola kertoo omista haaveistaan.

Molemmat myös haaveilevat rauhallisempaan paikkaan muuttamisesta, kauemmas Mannerheimintien hälinästä.

– Olisi ihanaa jos olisi omakotitalo, parin vuoden päästä ehkä muksuja. Oma rauhallinen koti on se mihin mä tähtään – toivottavasti sä kans. Nyt alkaa olla pikkuhiljaa päätösten aika, kun lähennytään hääpäivää, Lepola muistuttaa kihlattuaan.

Dramaattisilta käänteiltä haastattelun loppupuolella vältytään, sillä Palonkorpi myöntää, että suunnitelma kuulostaa hyvältä.

Juttu on julkaistu alun perin Eurheilu.com -sivustolla helmikuussa 2021.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut