Alustavat jalkapallon EM-kisojen aikana Venäjän rajalla testatut koronavirusnäytteet on todettu deltamuunnokseksi, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Seitsemän näytteen otannan osittaisessa genomisekvensoinnissa on pystytty todentamaan jokaisen näytteen olevan herkemmin tarttuvaa muunnosta.
THL:n johtavan asiantuntijan Carita Savolainen-Kopran mukaan tulos oli oletettu.
– Tiedossa oli, että Pietarin alueella yli 90 prosenttia näytteistä on deltavarianttia. En ihmettele yhtään, että ensimmäiseen otokseen sattuneet ovat sitä olleet.
Savolainen-Kopra arvioi, että ensiviikolla valmistuvassa isommassa, koko genomina sekvensoitavassa otoksessa rajanäytteitä on satakunta.
Maailman terveysjärjestö WHO on nostanut deltamuunnoksen huolestuttavien virusmuunnosten joukkoon, sillä nykyisen tiedon mukaan se on tehokkaasti leviävä.
Muunnos havaittiin ensimmäisen kerran Intiassa.
Suomessa muunnos tavattiin ensimmäisen kerran maaliskuussa 2021 matkustamiseen liittyvissä tapauksissa.
Suomessa 216 uutta tartuntaa perjantaina
Suomessa on raportoitu 216 uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL.
Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 1 797 tartuntaa, mikä on 616 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tällöin tartuntoja todettiin 1 181 kappaletta.
Kahden viikon tartunnoista lähes kolme neljäsosaa eli noin 1 300 on raportoitu viimeisen viikon ajalta. Jos THL:n päivittäin raportoimia uusia tartuntoja tarkastellaan viikkotasolla, on seitsemän edellispäivän tartuntamäärä lähes kolminkertainen edellisviikkoon verrattuna.
Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa noin 96 200.
Koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi Suomessa on sairaalahoidossa 40 ihmistä, joista yksitoista on tehohoidossa.
THL:n mukaan koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut Suomessa yli 3,3 miljoonaa ihmistä eli 59,5 prosenttia väestöstä.
Ensimmäisen annoksen saaneiden määrä nousi eilisestä lähes 31 000:lla.
Toisen annoksen rokotuskattavuus on nyt 19,2 prosenttia, mikä tarkoittaa lähes 1,07 miljoonaa ihmistä. Toisen rokoteannoksen saaneiden määrä kasvoi vuorokaudessa noin 39 000:lla.