Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Janet Yellen kehottaa EU-maita harkitsemaan vielä suunnitelmiaan digiveroksi, jolla kansainvälisiä digitalouden suuryrityksiä saataisiin verotettua tehokkaammin. Yellen sanoi G20-maiden valtiovarainministerikokouksen yhteydessä, että EU:n suunnitelma olisi syrjivä.
Yellenin mukaan G20-maiden tukema suunnitelma kansainvälisen yritysverotuksen uudistamisesta tekee EU:n hankkeen tarpeettomaksi. G20-maat antoivat viikonlopun kokouksessaan tukensa OECD:n verouudistussuunnitelmille, johon on sitoutunut jo 132 maata.
– Sopu, jonka saavutimme, kehottaa jäsenmaita purkamaan olemassa olevat digiveronsa, joita Yhdysvallat pitää syrjivinä, ja pidättäytymään vastaavien verojen käyttöönotosta tulevaisuudessa, Yellen sanoi.
– On EU:n komission ja jäsenmaiden asia päättää, kuinka ne haluavat edetä. Mutta nämä maat ovat sitoutuneet purkamaan ja olemaan ottamatta käyttöön uusia veroja, jotka kohtelevat amerikkalaisia yrityksiä syrjivästi.
Digiveron pääkohteena ovat nimenomaan amerikkalaiset suuryritykset, kuten Google , Amazon , Facebook ja Apple , jotka tehokkaan verosuunnittelun avulla maksavat vain hyvin pieniä veroja voitoistaan.
Komissio torjuu syrjintäsyytökset
EU-komission on määrä esitellä uusi digiverosuunnitelma myöhemmin heinäkuussa. Komission mukaan esitys on yhteensopiva OECD:n suunnitelman kanssa ja koskisi tuhansia yrityksiä, myös eurooppalaisia. Digiverolla kerättävät tulot on tarkoitus käyttää rahoittamaan EU:n 750 miljardin euron koronakriisin jälkeistä elpymispakettia.
Verokysymys nousee esillä myös maanantaina Brysselissä, kun euroryhmä, eli euroalueen valtiovarainministerit, keskustelevat Yellenin kanssa. Tapaamisen asialistalla on myös muita talous- ja finanssipolitiikan asioita.
Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) ei ole tässä kokouksessa paikalla, vaan Suomea edustavat euroryhmässä ja seuraavan päivän valtiovarainministerien kokouksessa pysyvä edustaja Marja Rislakki sekä alivaltiosihteeri Leena Mörttinen.
OECD:n suunnitelmaan, jolle G20-maat ovat nyt antaneet siunauksensa, sisältyy myös sopiminen yritysverojen 15 prosentin alarajasta, joka haluttaisiin voimaan jo vuonna 2023. EU-maista Irlanti, Viro ja Unkari eivät ole ainakaan toistaiseksi halunneet sitoutua tähän.
Yellen sanoi aikovansa suostutella niitäkin mukaan.
– Aion käyttää tilaisuutta hyväkseni selittääkseni, miksi myös sovun ulkopuolelle jääneiden eurooppalaisten maiden etu on olla mukana tässä kehyssopimuksessa. Joissakin tapauksissa kyseessä on hyvin teknisistä kysymyksistä, jotka on mahdollista ratkaista. Tiedän, että me kaikki teemme lähikuukausien aikana töitä niiden ratkaisemiseksi ja näiden maiden tuomiseksi sopuun mukaan.