Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Kansantalouden tuotanto kasvoi yhdeksän prosenttia toukokuussa – "koronakuilu kohta kuitattu"

Kovia kasvulukuja selittää viime keväänä taloutta lamauttanut koronakriisi. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

STT

Suomen talouden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi toukokuussa 9 prosenttia vuodentakaisesta, kertoo Tilastokeskus. Huhtikuuhun verrattuna kausitasoitettu tuotanto kasvoi 0,4 prosenttia.

Samalla myös huhtikuun kasvuluvut tarkentuivat niin, että työpäiväkorjatun tuotannon kasvu oli 7,1 prosenttia aiemmin arvioidun 6,4 prosentin sijasta. Nopeinta kasvu oli palveluissa, joissa työpäiväkorjattu kasvu oli noin yksitoista prosenttia.

Kovia kasvulukuja selittää viime vuoden keväällä taloutta lamauttanut koronakriisi.

Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala kommentoi Twitterissä , että tällä menolla koronakuilu on kohta kuitattu.

– Toisella neljänneksellä luvassa hulppeaa bkt-kasvua. Voi olla kuluvan vuoden kovinta vauhtia, nyt kun globaali epävarmuus hieman kasvamaan päin, Vesala kirjoitti.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut