Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Länsi-Euroopassa tulvauhreja jo ainakin 120, satoja ihmisiä yhä kateissa

Länsi-Eurooppaa koettelevien tulvien ja rankkasateiden uhrimäärä on kohonnut jo ainakin 120:een ja satoja on yhä kateissa, kertoo BBC .

Saksassa kuolonuhrien määrä on noussut yli sadan, ja Belgiassa kuolleita on ainakin 20.

Pahimmin kärsineitä alueita Saksassa ovat Nordrhein-Westfalenin ja Rheinland-Pfalzin osavaltiot. Tuhoalueille on lähetetty jo noin 850 sotilasta ja puolustusministeriön mukaan lisää sotilaita lähetetään, koska avuntarve kasvaa, kertoo Deutsche Welle .

Rheinland-Pfalzin osavaltion pääministeri Malu Dreyer sanoi, että huonoja uutisia tulee joka tunti.

– Emme ole vielä siinä vaiheessa, jossa voisimme sanoa tilanteen helpottavan, Dreyer sanoi.

– Arviomme mukaan tuhot ovat niin dramaattisia ja valtavia, että me olemme tämän kanssa tekemisissä pitkän aikaa, hän jatkoi.

Nordrhein-Westfalenin osavaltion pääministeri Armin Laschetin mukaan tulvat ovat kirjaimellisesti vetäneet maton ihmisten jalkojen alta.

Yhdysvalloissa vierailulla ollut Saksan liittokansleri Angela Merkel esitti huolen, että katastrofaalinen tilanne tulee pahenemaan tulevina päivinä.

– Pelkään, että näemme katastrofin koko laajuuden vasta lähipäivinä, Merkel sanoi.

Belgiassa järjestetään surupäivä ensi viikolla

Belgian pääministeri Alexander De Croo sanoi suurtulvien olevan pahimmat, mitä maassa on koskaan ollut. Samalla hän ilmoitti, että maassa pidetään kansallinen surupäivä tiistaina.

– Olosuhteet ovat hyvin poikkeukselliset, eikä niille ole ennakkotapausta maassamme, hän sanoi.

Belgiassa tulvavedet ovat alkaneet vetäytyä ja rankkasateet lakanneet. Tuhansien pelastustyöntekijöiden työ kuitenkin jatkuu.

Tiistaina Belgiassa lasketaan liput puolitankoon ja pidetään minuutin hiljainen hetki puoliltapäivin..

Ennätysmäärä sadetta sataan vuoteen

Saksassa noin 15 000 ihmistä pelastuslaitoksilta, poliisista ja armeijasta on ollut erilaisissa tehtävissä pahimmilla tulva-alueilla. Maassa on järjestetty laajoja evakuointeja.

– Joillakin alueilla emme ole nähneet näin paljon sadetta kertaakaan sadan vuoden aikana, meteorologi Andreas Friedrich kertoi uutiskanava CNN:lle.

Rajut sateet ovat koetelleet myös Hollantia ja Luxemburgia sekä Ranskan koillisosia. Esimerkiksi Hollannin Maastrichtissa jouduttiin evakuoiman tulvavaaran vuoksi tuhansia ihmisiä.