Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Johtavat öljynviejät sopivat lisäävänsä tuotantoa pandemian jäljiltä elpyvän kysynnän tukemiseksi

Laajennettu Opec-ryhmä on kasvattanut tuotantoaan sen jälkeen, kun koronaviruspandemia lähetti öljyn kysynnän syöksykierteeseen. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Maailman johtavat öljyntuottajamaat ovat sopineet tuotannon maltillisesta lisäämisestä elokuusta alkaen, yhteistyöjärjestö Opec kertoi sunnuntaina pidetyn tapaamisen jälkeen.

Päätöksen myötä 23 maan joukko nostaa tuotantomääriä 400 000 barrelilla vuorokaudessa joka kuukausi elokuusta alkaen. Tilannetta on tarkoitus arvioida uudestaan joulukuussa.

Tavoitteena on auttaa maailmantaloutta jatkamaan elpymistä koronapandemian hellittäessä. Laajennettu Opec-ryhmä on kasvattanut tuotantoaan sen jälkeen, kun koronaviruspandemia lähetti öljyn kysynnän syöksykierteeseen. Opeciin kuuluu 13 maata ja laajennettuun Opec+-ryhmään 23 valtiota.

Päätöstä odotettiin jo aiemmin heinäkuussa, mutta tuolloin Arabiemiirikunnat esti sen syntymisen. Valtio piti tuolloin ehdotettua järjestelyä epäreiluna.

Kompromissina sunnuntaina sovittiin muutoksista tuotantomääriin ensi vuoden toukokuusta alkaen.

Eripura Opecia johtavan Saudi-Arabian ja sen naapurimaan Arabiemiirikuntien välillä oli poikkeuksellinen, sillä uutistoimisto AFP:n mukaan maat ovat yleensä sopineet erimielisyytensä kulisseissa. Tällä kertaa asiantuntijat kuitenkin odottivat sopua.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut