Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kalajoen laaja maastopalo saatiin pysäytetyksi, muttei kokonaan hallintaan – lisäresursseja kaivataan kipeästi jatkoon

Kalajoen laajan maastopalon leviäminen saatiin pysäytetyksi yön aikana, kertoo Jokilaaksojen pelastuslaitos. Pelastusjohtaja Jarmo Haapasen mukaan palon ei voi silti sanoa olevan hallinnassa.

– Viime yönä resurssit olivat samat kuin päivälläkin eli noin sata henkeä töissä, kahdeksan raskasta kaivinkonetta ja muuta raskasta maansiirtokalustoa käytössä, kertoo pelastusjohtaja Haapanen STT:lle.

Yön aikana sammutustöiden lisäksi palon rajaamiseksi rakennettiin niin kutsuttuja palokäytäviä. Alueella on jouduttu muun muassa kaatamaan merkittävästi täysikasvuista puustoa.

Haapanen kuvailee sunnuntaista asti kestänyttä sammutustyötä erittäin raskaaksi.

– Fyysiset voimavarat ovat aivan äärirajoilla kaikilla, kun työvuoron pituus on pahimmillaan 24 tuntia siellä maastossa. Me emme ole vielä pystyneet lyhentämään vuoroja, koska meillä ei ole ollut riittävästi vaihtohenkilöstöä saatavilla, Haapanen kertoo.

Lisäksi maasto on Haapasen mukaan vaikeakulkuista.

– Kaikkemme teemme, jotta viime yönä valmistellut rajoituslinjat pystyttäisiin pitämään, pelastusjohtaja toteaa.

Toiveissa viisi helikopteri a

Sammutustöihin on saatu käyttöön myös yksityisten ammatinharjoittajien sammutustyöhön sopivaa traktorikalustoa, ja lisäresursseja hankitaan jatkuvasti esimerkiksi Puolustusvoimilta ja Rajavartiolaitokselta.

– Haaveissamme on, että saisimme tälle päivälle jopa viisi helikopteria sinne sammutustehtäviin, Haapanen toivoo.

Palon kannalta seuraavat puolitoista vuorokautta ovat kriittisiä sään suhteen.

– Huolta on, koska tuulee koko ajan puuskissa ja tuulen suunta vaihtelee.

Tällä viikolla vallinnut sää on Haapasen mukaan erittäin iso uhka palon kannalta.

– Kulunut kesä on ollut kaiken kaikkiaan poikkeuksellisen kuivaa. Maaperä on turvepohjaista ja louhikkoista, jollaiseen palo pääsee pureutumaan. Lisäksi paloalueella on hakkuualueita risuineen ja pöllikasoineen, jotka syttyessään voimistavat paloa. Myös alueen puusto on ollut suotuisaa latvapalolle, Haapanen luettelee riskitekijöitä.

Evakuointimääräys voitiin perua

Arvio paloalueen koosta on tarkentunut nyt Haapasen mukaan 300 hehtaariin. Sammutus- ja tukitehtävissä on viimeisimmän tiedon mukaan mukana lähes 250 henkilöä ja pelastuslaitokset ympäri Suomen.

Eilen Kannuksessa oltiin antamassa kahdelle talolle evakuointimääräystä, mutta palon reunan eteneminen asutusta kohti saatiin pysäytettyä Haapasen mukaan 400 metrin päähän rakennuksista ja evakuointimääräys voitiin perua.

Tavoitteena on nyt pitää yön aikana valmistellut rajoituslinjat.

– Tällä hetkellä evakuointiuhan alla ei ole asuinrakennuksia. Tuulen suunnat ovat siinä suhteessa meille suotuisat.

Pelastuslaitos kehottaa kuitenkin tuulen alapuolella olevia asukkaita varautumaan omatoimiseen evakuointiin tilanteen muuttuessa. Siviilejä kehotetaan välttämään aluetta, ja drone-koptereiden käyttö on kielletty alueella lentosammutustoiminnan vuoksi.