Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Turkissa evakuoinnit maastopalojen tieltä jatkuvat, luvassa 40 asteen hellettä

Maastopalot ovat olleet Turkissa pahimpia vuosikymmeneen. Kuva on otettu Manavgatin kaupungin lähistöllä lauantaina. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Turkin eteläosissa evakuoinnit laajojen maastopalojen tieltä ovat jatkuneet sunnuntaina.

Maastopalojen aiheuttamien kuolonuhrien määrä on noussut kahdeksaan. Sunnuntaina löydettiin jälleen kaksi ruumista.

Bodrumin turistikaupungissa evakuoitiin sunnuntaina useita asuinalueita, kertoi kaupungin pormestari Ahmet Aras. Yli 1 000 asukasta vietiin toiseen osaan kaupunkia veneillä, sillä teitä pitkin evakuoiminen ei ollut mahdollista.

Ihmisiä evakuoitiin lisäksi ainakin Marmariksen ja Antalyan rannikkokaupungeissa.

Maastopalot ovat olleet Turkissa pahimpia ainakin vuosikymmeneen. Tänä vuonna on palanut jo lähes 95 000 hehtaaria, kun keskimäärin vuosina 2008–2020 tässä vaiheessa vuotta maastoa on palanut noin 13 500 hehtaaria.

111 maastopaloa on saatu hallintaan, kertoi maa- ja metsätalousministeri Bekir Pakdemirli Twitterissä sunnuntaina aamupäivällä. Viisi paloa jatkui edelleen Antalyan ja Muglan alueilla, jotka ovat suosittuja lomakohteita.

Ennusteessa 40 asteen lämpöä

Kaksi ruumista löydettiin sunnuntaina Manavgatin kaupungista Antalyan maakunnassa, kertoi terveysministeri Fahrettin Koca Twitterissä. Valtion uutistoimiston Anadolun mukaan Turkin kansalainen ja Saksan kansalainen olivat kuolleet palon vaurioittamaan kotiinsa.

Terveysministerin mukaan yli 860 ihmistä on saanut sairaanhoitoa sen jälkeen, kun palot puhkesivat keskiviikkona.

Lämpötilojen ennustetaan pysyvän maassa edelleen korkealla. Antalyassa mittarin odotetaan nousevan maanantaina neljäänkymmeneen asteeseen.

Heinäkuussa Turkissa rekisteröitiin uusi lämpöennätys, kun Cizren kaupungissa maan kaakkoisosassa mitattiin 49,1 astetta 20. heinäkuuta.

Turkin hallintoa on kritisoitu sammutuslentokoneiden puutteesta. Apua palojen sammutukseen on saatu Venäjältä, Ukrainasta, Iranista ja Azerbaidzhanista.

Presidentti Recep Tayyip Erdogan sai osakseen arvostelua myös sen jälkeen, kun verkossa levisi viikonloppuna videoita, joissa presidentti heitteli teepaketteja paloalueiden asukkaille.

Erdogan lupasi vahinkoja kärsineille lauantaina myös taloudellista tukea.

Italiassa satoja palonalkuja viikonloppuna

Maastopaloja sammutetaan myös Italiassa, Kreikassa ja Espanjassa.

Italiassa on pelastusviranomaisten mukaan leimahtanut viikonlopun aikana 800 maastopaloa, pääasiassa maan eteläosissa. Paloista 250 puhkesi Sisiliassa.

Maan pohjoisosa puolestaan on kärsinyt myrskyistä, jotka ovat maatalousjärjestö Coldirettin arvion mukaan aiheuttaneet kymmenien miljoonien eurojen vahingot.

Kreikassa kymmeniä taloja on palanut ja viisi kylää evakuoitu palojen tieltä. Kreikassa on palanut tähän mennessä 13 500 hehtaaria, mikä on selvästi vuosien 2008–2020 keskiarvoa enemmän.

Espanjassa kymmenet palopelastajat ovat pyrkineet sammuttamaan lauantaina puhjennutta maastopaloa muutaman kymmenen kilometrin päässä Madridista. Palo saatiin hallintaan sunnuntaiyön aikana.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut