Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Iltalehti: Suursijoittaja Kai Mäkelä on kuollut

Kai Mäkelä tunnettiin omistuksistaan muun muassa media-alalla. Kuva on vuodelta 2012. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Liikemies Kai Mäkelä on kuollut, kertoo Iltalehti . Asian lehdelle vahvisti Mäkelän puoliso Sinikka Mäkelä.

Vuonna 1947 syntynyt Mäkelä kuoli Helsingissä sunnuntaina 1. elokuuta. Hänellä diagnosoitiin syöpä kuukausi sitten, lehti kertoo.

Mäkelä tunnettiin omistuksistaan muun muassa media-alalla. Erilaisten järjestelyjen kautta hän kuului esimerkiksi Alma Median suuromistajiin. Media-alan ohella hän omisti aikanaan merkittävän osuuden myös Ruukki Groupista, joka nykyisin tunnetaan Afarakina .

Mäkelä vaikutti myös nykyisen Savonlinnan alueella sijaitsevan taidekeskus Retretin taustalla.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut