Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Lasten harrastustoimintaa ei ole kielletty – aluehallintovirastoissa hämmästellään ministereiden ulostuloa

Etelä-Suomen sekä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoista halutaan täsmentää, että lasten ja nuorten harrastustoimintaa ei ole nimenomaisesti rajoitettu. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

Markus Heikkilä / STT

Mitään harrastamista ei ole erityisesti kielletty, kerrotaan Etelä-Suomen sekä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoista (avi).

Aveista täsmennetään, että lasten ja nuorten osalta ei ole tehty mitään uusia päätöksiä eikä harrastustoimintaa ole rajoitettu.

Avien päätöksistä nousi torstaina kohu, koska päätös ymmärrettiin yleisesti niin, että lasten ja nuorten harrastuksia ollaan kieltämässä. Myös esimerkiksi pääministeri Sanna Marin (sd.) ehti puhua lasten harrastustoiminnan mahdollistamisen puolesta.

Rajoitukset tulevat voimaan pääkaupunkiseudulla 20. elokuuta ja Länsi- ja Sisä-Suomen eri alueilla tänään perjantaina.

– Tilojen hallitsijoiden pitäisi varmistaa, ettei niihin tiloihin oteta niin paljon väkeä, ettei siellä olisi mahdollista säilyttää turvavälejä. Meidän asiantuntijamme ovat tästä kyllä antaneet ohjausta, että ei tämä tarkoita lasten harrastustoiminnan lopettamista, sanoo Etelä-Suomen avin johtaja Kristiina Poikajärvi.

Hän viittaa tartuntatautilain pykälään 58 d, jossa sanotaan, että kaikissa yli kymmenen hengen tiloissa pitää varmistaa, että turvaväli voidaan säilyttää.

– Se ei tarkoita mitään harrastusten lopettamista. Joukkueurheilua ei ole kielletty, mutta ei sitä suositellakaan.

Järjen käyttö sen sijaan on sallittua, Poikajärvi sanoo.

– Jos siellä on yleisöä paikalla, niin sitä ei saisi pakata. Mutta sitä ei kielletä, jos harrastajat hakeutuvat toistensa läheisyyteen.

Palloa saa pelata

Etelä-Suomen avin mukaan esimerkiksi sisätilassa ryhmäliikuntatunnilla voi olla enintään sen verran osallistujia kuin tilaan mahtuu niin, että kahden metrin turvaväli voidaan huomioida. Harrastajien ei kuitenkaan edellytetä jatkuvasti olevan kahden metrin etäisyydellä toisistaan, joten esimerkiksi palloilulajeja saa pelata.

– Ei se sitä tarkoita, että siellä ihmisten välillä pitää koko ajan olla kaksi metriä eroa, vaan sitä, että se tilanhaltija pystyy sen järjestämään niin, turvavälit pystytään pitämään. Ulkona sitä kahden metrin vaatimusta ei ole, ohjeistaa Länsi- ja Sisä-Suomen avin johtaja Leena Laajala.

Poikajärvi painottaa, että uusimmat rajoitusten kiristykset on pääkaupunkiseudulla laitettu vain kolmen viikon ajalle ja ne tulevat tarpeeseen.

– Missään ei riitä henkilökunta näiden ihmisten jäljittämiseen, jotka levittävät tätä tautia. Jos jäljitys on viikon myöhässä, ei sillä ole enää mitään merkitystä. Meillä ei riitä terveydenhuollon henkilökunta, Poikajärvi sanoo.

STM:n ohjauskirjeen mukaista toimintaa

Sekä Poikajärvi että Laajala sanovat, että uudet rajoitukset on tehty täysin sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ohjauskirjeen mukaisesti.

– On aika erikoista, että tulee tällaisia ulostuloja, Poikajärvi sanoo viitaten eri ministereiden kommentteihin.

Pääministeri Marin sanoi torstai-iltana, että lapset ja nuoret ensin -periaatteen tulee toteutua koronarajoituksissa. Kun erilaisiin tilaisuuksiin tai tapahtumiin liittyen tehdään rajoituksia, esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoiminta ei Marinin mukaan saa olla ensimmäisten rajoitettavien asioiden joukossa. Hän kommentoi asiaa hallituksen neuvottelujen jälkeen Säätytalolla torstaina.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kommentoi Helsingin Sanomien mukaan , että "ei voi olla niin, että lapset ja nuoret joutuvat kärsimään tästä edelleen".

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sen sijaan kommentoi Ylen aamussa, että avin päätös oli "hämmentävä ja hiukan yllättävä ratkaisu".

– Hallituksen viesti on selvä, lasten ja nuorten arjen on jatkuttava mahdollisimman normaalina. Aikuiset joustavat, Saarikko sanoi.

Sosiaali- ja terveysministeriö antaa hänen mukaansa aiheesta ohjauskirjeen alueille.

– Toivottavasti tätä ohjausta tulee nyt sitten nopeasti. Meidän päätöksemme ovat aina välttämättömiä ja perustuvat lakiin. Totta kai STM:n ohjaus on yksi tärkeä osa tässä meidän päätöksenteossamme, ja sitten on tietysti alueelliset epidemiologiset tilanteet sekä alueelliset asiantuntijalausunnot. Siitä kokonaisuudesta meidän päätökset tulevat, Länsi- ja Sisä-Suomen avin Laajala sanoo.

Ennen päätöstään avi kuuli terveydenhuollon asiantuntijoita muun muassa sairaanhoitopiireistä. Pääkaupunkiseudulla myös koronakoordinaatioryhmä päätti elokuun 3. päivän kokouksessaan suositella avin tekevän päätöksiä yleisötilaisuuksien rajoittamisesta ja 58 d -pykälän mukaisista etäisyyksistä.

– Päätettiin, että kaupungit eivät itse rajoita julkisten sisätilojen käyttöä tai harrastustoimintaa toistaiseksi enempää kuin tällä hetkellä on tehty, kokouksen pöytäkirjassa sanotaan.

Avien päätökset itsenäisiä

Molemmat aluehallintovirastojen johtajat sanovat, että avit tekevät päätökset itsenäisesti, vaikka ne ovatkin STM:n ohjauskirjeen mukaisesti tehtyjä.

– Eniten siinä päätöksessä painoivat Husin ja THL:n lausunnot, jotka tukevat kesäkuun ohjauskirjeen mukaisten rajoitusten käyttöönottoa. Ne ovat yksi yhteen, Poikajärvi sanoo.

Husin ja THL:n lausunnot ovat viime viikolta. Myös STT on lukenut nämä lausunnot.

– Ne ovat niitä asiantuntijoita tässä asiassa, eikä me voida niiden yli kävellä. Näillä rajoitustoimilla oletetaan olevan vaikutusta, Poikajärvi sanoo.

STT ei ole toistaiseksi tavoittanut pääministeri pääministeri Marinia tai perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua (sd.) kommentoimaan asiaa.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut