Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Kiuru: Seitsemän päivän hoitotakuu saatava hyvään vauhtiin tällä hallituskaudella

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) sote-palvelujen kehittämistä koskevassa lehdistötilaisuudessa Helsingissä tänään. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

Susanna Jääskeläinen / STT

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan seitsemän päivän hoitotakuuseen siirtymisen on oltava hyvässä vauhdissa tämän hallituskauden loppuun mennessä.

Kiuru sanoi tiedotustilaisuudessa, että tavoitteeseen pyritään nyt vapaaehtoisin keinoin, mutta viime kädessä asia ajetaan käytäntöön lainsäädännöllä. Hyvinvointialueille avautuu tänään täydentävä valtionavustushaku, jolla on tarkoitus vauhdittaa hoitoon pääsyä.

– Viime kädessä me valmistaudumme ottamaan myös ajurin käyttöön lainsäädännöllisesti, ja silloin lähtökohtana on se, että tällä hallituskaudella on saatava se ajuri kuntoon ja sen jälkeen kaikkien on oltava seitsemässä päivässä. Että tällä hallituskaudella on tarkoituksena saada aikaan sellainen tila, jossa siirrytään pikkuhiljaa seitsemän päivän hoitotakuuseen, Kiuru sanoi.

Hän sanoi olettavansa, että jo nyt liikkeelle laitettu 140 miljoonan euron valtionavustushaku vauhdittaa hoitoonpääsyn nopeutumista.

– Jos vaikuttavuutta ei synny, olemme valmiit keräämään rahat takaisin. Silloin ensi kertaa syntyy jo näille vapaaehtoisesti toimeenpantaville hauille selkeä intressi siihen, että tätä vaikuttavuutta saadaan lisättyä, Kiuru sanoi.

Kiuru viittasi siihen, että viikon tavoitteeseen yltävien kuntien ja kuntayhtymien osuus on jo noussut 43 prosentista 63 prosenttiin kuluneen kahden vuoden aikana.

Hänen mukaansa muutosta ei selitä vain se, että ihmiset ovat kriisin aikana hakeutuneet vähemmän hoitoon.

Hoitovelka ja hoitoonpääsy esillä budjettiriihessä

Hallitusohjelmassa kaavailtu lakihanke hoitotakuun kiristämiseksi on jäänyt koronapandemian jalkoihin. Kiurun mukaan asia on syyskuun budjettiriihessä auki.

– Se liittyy kokonaiseen käsitykseen siitä, kuinka paljon meillä tulee olemaan yhteenlasketusti käytettävissä hoitoonpääsyn parantamisen ja hoitovelan purkamiseen rahoitusta, Kiuru sanoi.

Myös EU:n elpymisrahastosta on tarkoitus kohdentaa rahaa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen, tavoitteena juuri hoitovelan purkaminen ja palveluiden saatavuuden parantaminen.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut