Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Etelä-Suomen avi: Lasten ja nuorten harrastustoimintaa ei ole kielletty, mutta turvavälit pysyvät

Avin mukaan STM:n eilen antamalla määräyksellä halutaan varmistaa osallistujien terveysturvallisuus. PASI AUTIO / LEHTIKUVA

Minja Viitanen / STT

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) eilen antaman ohjauksen mukaisesti tilojen käyttöä koskevissa rajoituksissa voidaan rajata lapset ja nuoret toimien ulkopuolelle, kertoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi).

Ohjauksen mukaisesti näin voidaan esimerkiksi tehdä, jos toimia ei ole välttämätöntä ulottaa kaikkiin ikäryhmiin.

Minkään ikäisten harrastustoimintaa ei ole kielletty.

– Tarkoitus on mahdollistaa lasten turvallinen harrastustoiminta, eikä suinkaan estää sitä, aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen Etelä-Suomen avista kertoo STT:lle.

Hän sanoo, että päätös velvoittaa nimenomaan tiloista vastaavaa toimijaa.

Turvavälit pidettävä myös lasten harrastustoiminnassa

Kaikessa lasten harrastustoiminnassa pitää mahdollistaa turvavälin toteutuminen.

– Tilan pitää olla sellainen, että nämä turvavälit ovat mahdollisia. Lasten harrastusten lisäksi se pätee aikuisten harrastuksissa ja monissa muissa tiloissa, kuten kaupoissa, Nikunen sanoo

Aluehallintoylilääkärin mukaan samanlainen tilanne oli pitkään viime keväänä.

– Mitään sinänsä uutta tässä ei siis ole.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) johtaman alueellisen koronakoordinaatioryhmän arvion mukaan turvavälimääräyksen ulkopuolelle ei voida toistaiseksi rajata mitään ikäryhmää.

Avi teki viime viikon torstaina pääkaupunkiseutua koskevan päätöksen, joka velvoittaa laajasti erilaisten asiakastilojen, kuten kauppojen ja liikuntatilojen, ylläpitäjiä tekemään osallistujille ja asiakkaille mahdolliseksi lähikontaktien välttämisen. Päätös on tulossa voimaan tämän viikon perjantaina ja koskee tiloja, jotka ovat kaikenikäisten asiakkaiden käytössä.

Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta ei ole vielä tullut STM:stä uutta ohjausta aville. STM:stä kerrottiin STT:lle aikaisemmin tänään, että ohjaus pyritään julkaisemaan mahdollisimman pikaisesti.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut