Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Mies ampui naapurinsa kerrostalon parkkipaikalla Nokialla jouluyönä "metelin" vuoksi – tuomittiin taposta

Käräjäoikeuden mukaan tuomittu syyllistyi tappoon ja ampuma-aserikokseen. KALLE PARKKINEN / LEHTIKUVA

Elina Korkee / STT

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina 11 vuoden vankeuteen miehen, joka ampui toisen miehen kerrostalon parkkipaikalla Nokialla viime jouluyönä.

Käräjäoikeuden mukaan tuomittu syyllistyi tappoon ja ampuma-aserikokseen. Syyttäjä vaati rangaistusta murhasta. Oikeus määräsi aiemmin miehen mielentilatutkimukseen, jonka perusteella hän on ollut syyntakeinen eli ymmärtänyt tekonsa merkityksen.

Tuomiossa todetaan, että Kai Allan Tapani Holappa, 31, tappoi pakoon pyrkineen uhrin kahdella pään alueelle kohdistetulla teloitustyyppisellä kosketus- ja lähilaukauksella. Tuomittu on myös myöntänyt ampuneensa rikoksen uhria.

Tuomittu kertoi oikeudessa, että alakerran naapurista jo pitkään kuulunut häiritsevää meteliä. Tapahtumayönä hän kuuli rapinaa avoimesta ikkunasta, otti lipastosta aseen taskuunsa, meni alas ja havaitsi miehen avaamassa alakerran naapurin asunnon ovea.

Tuomittu tarttui miestä rinnuksista, mutta tämä onnistui pakenemaan. Tuomittu juoksi aseen kanssa perään. Hän kertoi oikeudessa, että hänen tarkoituksensa oli ollut pelotella.

Tuomion mukaan Holappa kertoi oikeudessa, että hän ei tiennyt uhrin asuvan talossa vaan piti tätä ulkopuolisena.

Tuomitulla on aiempaa rikostaustaa, muun muassa tuomioita pahoinpitelyistä.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut