Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Puolustusvoimien koneet edenneet kohti kaakkoa

Kaksi Puolustusvoimien Casa-kuljetuskonetta lähti illalla Utista kohti Puolaa ja jatkoivat sieltä matkaa Romaniaan. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Kaksi Puolustusvoimien konetta on edennyt yön ja aamun aikana kohti kaakkoa. Viimeisimmän julkisista lähteistä olevan tiedon mukaan koneet lähestyivät Georgian Tbilisin lentokenttää. Sen jälkeen koneiden liikkeistä ei ole tietoa.

Lentotietoja seuraavista palveluista on mahdollista poistaa tietoja, minkä lisäksi tietojen päivittymisessä voi olla viiveitä.

Kaksi Puolustusvoimien konetta jatkoi aikaisin tänään matkaa Romanian pääkaupunki Bukarestista kohti kaakkoa. Koneet pysähtyivät aiemmin noin tunniksi Puolan eteläosassa sijaitsevaan Katowicen kaupunkiin. Asia ilmenee Flight Radar -lentoseurantasivustolta.

Koneet nousivat ilmaan Kouvolan Utista iltaseitsemän jälkeen perjantaina.

Presidentti Sauli Niinistö hyväksyi aiemmin perjantaina esityksen, joka valtuutti Suomen lähettämään sotilaita kohti Afganistanin pääkaupunkia Kabulia turvaamaan evakuointeja.

Puolustusministeriö ei vahvista lentoon liittyviä tietoja, eikä ministeriö ole kertonut julkisuuteen suomalaisjoukon täsmällisestä matka-aikataulusta tai -reitistä.

Tarkoitus evakuoida 240 ihmistä

Suomesta lähetettävän joukon tehtävä on turvata Suomen Afganistanista tekemiä evakuointeja. Suomi pyrkii evakuoimaan maasta yhteensä 240 ihmistä. Evakuointitoimia on aiemmin lähetetty edesauttamaan kaksi ulkoministeriön virkamiestä.

Ulkoministeriön tiedossa oli keskiviikkona lähes 70 Suomen kansalaista tai Suomessa oleskeluluvalla asuvaa, jotka ovat pyytäneet evakuointiapua Afganistanista.

Lisäksi Suomi on luvannut turvaa 170 ihmiselle, jotka ovat olleet Suomen Kabulin-suurlähetystön, EU-edustuston tai sotilasliitto Naton työntekijöitä sekä heidän perheenjäseniään.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi eduskunnassa perjantaina päivällä, että Afganistanista oli saatu turvaan siihen mennessä kaikkiaan 49 Suomen kansalaista, pysyvän oleskeluluvan haltijaa tai afgaanitaustaista Suomen lähetystössä työskennellyttä ihmistä.

Joukkojen lähettämisestä kerrottiin torstaina. Joukko on aseistettu, mutta puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) on kertonut, että hänen käsityksensä mukaan mitään raskaampaa kalustoa ei Kabuliin ole tarvetta viedä.

Joukko toimii operaation aikana vain Kabulin lentokentällä ja sen välittömässä läheisyydessä.

Afganistanin turvallisuustilanne muuttui nopeasti, kun noin viikko sitten äärijärjestö Taleban sai laajoja alueita haltuunsa maassa. Monet ovat pyrkineet pois maasta ja afganistanilaisia on pyrkinyt turvaan ulkomaille.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut