Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.
Kabulin lentokentän hyökkäys oli pahin yhdysvaltalaisjoukkoihin kohdistunut isku Afganistanissa vuosikymmeneen
Kabulin lentokenttäiskussa kuoli päivän aikana enemmän yhdysvaltalaissotilaita kuin Afganistanissa yhtenäkään päivänä vuosikymmeneen.
Kabulin eilisessä iskussa kuoli ainakin 13 yhdysvaltalaissotilasta ja vähintään 18 haavoittui. Ainakin 60 afganistanilaista kuoli iskussa. Uhrimäärästä on esitetty erilaisia arvioita. Yhdysvaltalaisen Wall Street Journalin mukaan 90 afganistanilaista kuoli iskussa.
Äärijärjestö Isisin Afganistanin-haaran kerrotaan olevan iskun takana.
Elokuussa 2011 äärijärjestö Taleban ampui alas Yhdysvaltain asevoimien helikopterin Vardakin maakunnassa lähes sadan kilometrin päässä Kabulista. Tuolloin 30 asevoimiin kuuluvaa kuoli iskussa.
Biden: Kabulissa surmansa saaneet yhdysvaltalaissotilaat olivat sankareita, yli 100 000 ihmistä on evakuoitu
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on sanonut Kabulin lentokentän ulkopuolella tapahtuneen hyökkäyksen jäljiltä, että surmansa saaneet yhdysvaltalaissotilaat olivat sankareita, jotka olivat suorittamassa epäitsekästä evakuointitehtävää.
Iskuissa on saanut surmansa ainakin 13 yhdysvaltalaissotilasta sekä kymmeniä afganistanilaissiviilejä. Tekijöinä pidetään äärijärjestö Isisin Afganistanin-siipeä, jota kutsutaan myös Isis-K:ksi.
Bidenin mukaan Yhdysvallat on evakuoinut Afganistanista yli 100 000 ihmistä.
Biden: Yhdysvallat metsästää Kabulin iskun tekijät ja panee heidät maksamaan
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden lähetti puheessaan uhkauksen Kabulin lentokentän iskun tekijöille ja vakuutti, että Yhdysvallat ryhtyy vielä vastaiskuun.
Biden sanoi, ettei Yhdysvallat unohda tapahtunutta tai anna sitä anteeksi. Presidentin mukaan Yhdysvallat metsästää iskun tekijät ja panee nämä maksamaan.
Bidenin mukaan mitään todisteita ei ole siitä, että Taleban olisi tehnyt yhteistyötä iskun tekijänä pidetyn äärijärjestö Isisin Afganistanin-siiven Isis-K:n kanssa.
Kabulissa ihmiset etsivät läheisiään tuhoisan lentokenttäiskun jälkeen
Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa ihmiset ovat etsineet läheisiään eilen tehtyjen iskujen jälkeen, uutisoivat muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC ja yhdysvaltalaislehti Washington Post. Monet kysyvät ohikulkijoilta, ovatko nämä nähneet heidän lapsiaan, kertoo kansainvälisen Emergency-järjestön johtaja Rosella Miccio BBC:lle.
Järjestö kertoo, että sen keskukseen tuotiin afganistanilaisia naisia, lapsia ja miehiä, jotka olivat yrittämässä pakoon Afganistanista.
Kabulin lentokentällä tapahtuneessa hyökkäyksessä kuoli ainakin kymmeniä ihmisiä. Medioissa tiedot kuolleiden afganistanilaissiviilien määrästä vaihtelevat 60:n ja 90:n välillä. Lisäksi iskussa kuoli 13 yhdysvaltalaissotilasta.
Nigeriassa toukokuussa siepatut koululaiset vapautettiin
Nigeriassa toukokuussa siepatuista yli sadasta koululaisesta yhä vankeina olleet on vapautettu, kertoo koulun opettaja uutistoimisto AFP:lle. Vapautettujen tarkka määrä ei ole tiedossa, mutta yhdenkään oppilaan ei kerrota olevan enää vankina.
Vapautuksen toteutustapa ei ole tiedossa. Kouluviranomaisten mukaan siepatuista oppilaista kuuden tiedetään kuolleen vankeudessa ja 15:n paenneen heinäkuussa.
Raskaasti aseistautunut rikollisjoukko sieppasi kaikkiaan yli sata oppilasta Teginan kaupungissa sijaitsevasta islamilaisesta koulusta toukokuun lopulla. Hyökkäys oli yksi monista kouluihin kohdistuneista iskuista kuluvan vuoden aikana Nigeriassa. (Lähde: AFP)
Päihdeäidit ja -perheet ohjataan kuntoutukseen liian myöhään, sanoo Ensi- ja turvakotien liitto
Päihteitä käyttäviä äitejä ohjataan kuntoutuksen edelleen liian myöhään, kertoo Ensi- ja turvakotien liitto. Liitto ilmaisi viime vuoden lopulla huolensa kuntoutusmäärien romahtamisesta, eikä tilanne ole liiton mukaan täysin korjaantunut vieläkään.
Päihteitä käyttäviä äitejä on ohjattu nyt hieman enemmän kuntoutukseen kuin viime vuonna. Äidit ohjataan kuntoutukseen kuitenkin usein vasta raskauden viimeisellä kolmanneksella tai vauvan jo synnyttyä, liitto toteaa. Lisäksi kuntoutukseen ohjattavien äitien ja perheiden kerrotaan olevan huomattavasti huonokuntoisempia kuin aiemmin.
Liitosta arvioidaan, että nykytilanteen selkein seuraus on se, että syntyy useampia päihde- ja sikiövaurioita kärsineitä vauvoja.
Hypo: Asuntojen hinnat nousevat nopeammin kuin kymmeneen vuoteen
Asuntojen hintojen noususta on tulossa tänä vuonna kovinta yli kymmeneen vuoteen, kertoo asuntoluotottaja Hypo asuntomarkkinakatsauksessaan. Hypon mukaan koko maassa asuntojen hinnat nousevat kolme prosenttia ja pääkaupunkiseudulla jopa 5,5 prosenttia.
Ensi vuodelle Hypo povaa koko maan osalta yhden prosentin ja pääkaupungin lähistöllä 3,5 prosentin hinnannousuja.
Katsauksen mukaan osansa hintojen nousuun on poikkeuksellisen pitkään matalalla pysyneillä asuntolainojen koroilla samaan aikaan, kun palkat ovat parantuneet ja yleinen hintataso noussut.
Emil Ruusuvuori kukisti Ranskan Gasquet'n ja eteni välieriin
Suomalainen tennispelaaja Emil Ruusuvuori on edennyt kolmatta kertaa urallaan ATP-tason turnauksen välieriin kukistettuaan Ranskan Richard Gasquet'n ATP250-turnauksessa Winston-Salemissa, kertoo Tennisliitto. Gasquet kaatui pistein 7–6(5) ja 6–1.
ATP-sijoilla 76 ja 82 olevat Ruusuvuori ja Gasquet kohtasivat ensi kertaa. Seuraavassa ottelussa Ruusuvuori kisaa uransa ensimmäisestä finaalipaikasta tuttua vastustajaa, ATP-sijalla 63 olevaa valkovenäläistä Ilja Ivashkaa vastaan.
Kahdesti toisensa kohdanneilla Ruusuvuorella ja Ivashkalla on molemmilla yksi voitto tilillään toista vastaan, eli välierässä molemmilla on näytön paikka.