Yhdysvalloissa osa Louisianan osavaltion alueista joutuu olemaan sähköttä mahdollisesti jopa syyskuun loppuun, varoittaa energiayhtiö Entergy sivuillaan . Osavaltion rannikkoalueet kärsivät pahoin hurrikaani Idan runtelusta viikko sitten.
Aikatauluarvion myöhäisin päivämäärä 29. syyskuuta koskee viittä Louisianan piirikuntaa osavaltion kaakkoisosissa. Asiasta kertoi Hill -lehti.
Yhtiön mukaan kyse on takarajasta, ja sähköt pyritään kaikin mahdollisin keinoin palauttamaan mahdollisimman nopeasti.
Saman yhtiön arvion mukaan sähköt saadaan kokonaan palautettua New Orleansin kaupunkiin ensi viikon keskiviikkoon mennessä, kertoi uutistoimisto AP aiemmin.
Hurrikaani Idan aiheuttamien vahvistettujen kuolemien määrä Yhdysvalloissa lähentelee 60:tä, kertoo Guardian . Maan eteläosassa Meksikonlahden rannalla sijaitsevassa Louisianassa uhreja on kertynyt yhdeksän. Suurimmat uhrimäärät koettiin maan koillisosissa, kun Idan rippeet aiheuttivat rankkasateita ja syöksytulvia muun muassa New Yorkissa ja New Jerseyssä.