Israelissa kuusi palestiinalaista vankia on onnistunut pakenemaan Gilboan vankilasta maan pohjoisosassa. Karkulaisten joukossa on al-Aksan marttyyrien prikaatit -äärijärjestön entinen johtaja Zakaria Zubeidi. Muun muassa EU on luokitellut ryhmän terroristijärjestöksi.
Pako havaittiin aamuyöllä, kun lähistön asukkaat ilmoittivat nähneensä epäilyttäviä hahmoja vankilan läheisyydessä. Vankilaviranomaiset julkaisivat myöhemmin videon, jossa näkyy vankilassa lavuaarin alle kaivetun kapean tunnelin pää.
Israelin poliisi ja asevoimat aloittivat valtavan etsintäoperaation paon paljastuttua. Mediatietojen mukaan pakenijat saattoivat ehkä jo ehtiä siirtymään Länsirannan palestiinalaisalueelle, jota Israel miehittää.
Palestiinalaisjärjestöt Hamas ja Islamilainen jihad riemuitsivat paosta, jota ne pitivät rohkeana tekona ja takaiskuna Israelille.
Kaikki Gilboan vankilan noin 400 muuta vankia siirretään nyt muualle siltä varalta, että rangaistuslaitoksesta löytyisi lisää tunneleita.
Israelin pääministeri Naftali Bennett kuvaili vankilapakoa vakavaksi ja kertoi seuraavansa etsintöjä tarkasti.