Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Kantatie 54:llä henkilöauton ja kuorma-auton nokkakolari – liikenne kulkee onnettomuuspaikan ohi toisella kaistalla

Onnettomuuspaikka sijaitsee Riihimäen ja Hollolan välillä.

STT

Päijät-Hämeessä kantatie 54:llä liikenne on alkanut kulkea toista kaistaa pitkin Kärkölän Järvelän ja Kantolan välillä, kertoo Hämeen poliisi Twitterissä. Tie oli lähes kaksi ja puoli tuntia kokonaan suljettu liikenteeltä henkilöauton ja kuorma-auton nokkakolarin vuoksi.

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen mukaan molemmissa ajoneuvoissa oli törmäyshetkellä yksi ihminen.

– Henkilöauto ilmeisesti on syttynyt palamaan, pelastuslaitokselta kerrottiin.

Vahingoista ei kerrota tällä hetkellä enempää. Poliisin tutkintaryhmä on saapumassa onnettomuuspaikalle, pelastuslaitokselta kerrotaan STT:lle.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Kärkölän kunnan alueella vajaat kaksi kilometriä Järvelästä Kantolan suuntaan.

Onnettomuuspaikan pelastus- ja raivaustyöt ovat edelleen käynnissä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta hieman seitsemän jälkeen.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut