Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Algeriassa tuhoisa bussin ja kuorma-auton kolari, jossa kuoli ainakin 13 ihmistä

Liikenneonnettomuudet ovat Algeriassa yleisiä ja usein syynä on ylinopeus. Kuvassa pääkaupungin Algerin liikennettä huhtikuussa 2021. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Pohjois-Afrikan Algeriassa tapahtui sunnuntaina tuhoisa bussiturma, jossa kuoli ainakin 13 ihmistä. Lisäksi kahdeksan ihmistä loukkaantui, pelastusviranomaiset kertovat.

Onnettomuudessa bussi ja kuorma-auto törmäsivät toisiinsa. Turma tapahtui Algerian luoteisosassa Oued Khebazan alueella Naaman provinssissa 650 kilometriä pääkaupunki Algerista etelään.

Algerialaisen uutistoimisto APS:n mukaan viranomaiset ovat aloittaneet onnettomuuden syyn selvittämisen. Liikenneonnettomuudet ovat Algeriassa yleisiä ja usein syynä on ylinopeus.

Pinta-alaltaan suurin Afrikan valtio

Algeriassa on lähes 45 miljoonaa asukasta, joista valtaosa asuu maan pohjoisosassa Välimeren rannikon läheisyydessä. Algeria on ollut pinta-alaltaan Afrikan suurin valtio sen jälkeen, kun Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista vuonna 2011.

Maalla on yhteistä rajaa Tunisian, Libyan, Nigerin, Malin, Mauritanian, Länsi-Saharan ja Marokon kanssa.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut