MTV Uutiset kertoo, että Suomen evakuointilennot Afganistanin Kabulista Suomeen maksoivat yhteensä 870 000 euroa. MTV Uutiset selvitti luvut ulkoministeriöstä.
MTV:n mukaan suurin kuluerä olivat lennot. Kabuliin tilattu evakuointilento maksoi 470 000 euroa. Tämän lisäksi Finnairilta ostettiin viisi lentoa Georgian Tbilisistä Helsinkiin. Kukin lento maksoi 80 000 euroa.
Lentoja Tbilisistä Suomeen suoritettiin MTV Uutisten mukaan ainakin Airbus A350 -mallin lentokoneilla.
Suomalaiset sotilaat ja ulkoministeriön avustustiimi poistuivat Kabulista 26. elokuuta illalla. Suomeen evakuoitiin Afganistanista 413 ihmistä.
Evakuoinnista tuli lisäksi runsaan 198 000 euron siirtotalouden kulut. Siirtotalouden kuluilla tarkoitetaan esimerkiksi erilaisia valtionavustuksia, joita maksetaan esimerkiksi sosiaaliturvarahastoille ja paikallishallinnolle.
Yhteensä evakuointikulut olivat ulkoministeriölle 1 093 395,33 euroa. Euromäärät ole lopullisia, joten kokonaislasku voi joko pienentyä tai kasvaa, MTV Uutiset kertoo.
Kabuliin lähetetyn suomalaisen suojausjoukon kulut maksaa Puolustusvoimat. Puolustusvoimien arvion mukaan joukon käytöstä aiheutuu enintään 792 000 euron kustannukset, MTV kertoo.