Ensimmäinen pelkistä siviileistä koostuva avaruuslento palasi Maan pinnalle varhain sunnuntaina Suomen aikaa. Avaruustekniikan apulaisprofessori Jaan Praks Aalto-yliopistosta pitää SpaceX:n siviililentoa merkittävänä, muttei usko avaruusmatkailun tulevan lähitulevaisuudessa tavallisten ihmisten ulottuville.
– Siihen ei ole syytä. Avaruudessa ei ole mitään paikkaa, missä olisi hyvä olla. Avaruusturismin tilasta kertoo ehkä eniten se, että meillä on olemassa siihen tekninen valmius. Onko siihen tarvetta, halua tai markkinoita, on hiukan epäselvää.
Avaruusturismia markkinoidaan elämysmatkailuna. Lennolla oli mukana neljä yhdysvaltalaista avaruusturistia.
Praks kuvailee avaruudenvalloitusta ihmislajin pyrkimyksenä saavuttaa kaikki alueet. Avaruudenvalloitukseen liittyy hyvin vahvasti myös sankaritarina siitä, että ensimmäisenä olevat ovat sankareita.
– Johtaako tämä suurempaan avaruusturismiin, sitä emme tiedä, Praks pohtii turisteja kyydinneen lennon jälkimainingeissa.
Avaruusturistia viettivät kolme päivää Maan kiertoradalla
Avaruusalus laskeutui Atlanttiin lähellä Floridan rannikkoa lauantaina iltaseitsemältä paikallista aikaa.
SpaceX:n raketti vei keskiviikkona paikallista aikaa eli varhain torstaina Suomen aikaa Dragon-avaruusaluksen Maan kiertoradalle, jossa se vietti kolme vuorokautta. Miehistö kiersi Maan yli 15 kertaa joka päivä. Lauantaina Dragon palasi ilmakehään, ja putoamisen loppuvaiheessa neljä suurta laskuvarjoa hidastivat alusta ennen kuin se putosi mereen. SpaceX:n veneet lähtivät heti noutamaan alusta, jonka miehistö kuljetettiin helikopterilla Kennedyn avaruuskeskukseen.
Matkustajaryhmän johtaja, miljardööri Jared Isaacman maksoi lennosta SpaceX:lle kymmeniä miljoonia dollareita. Hänen lisäkseen lennolla olivat mukana sairaanhoitaja Hayley Arceneaux, 29, professori Sian Proctor, 51, sekä Yhdysvaltain ilmavoimien veteraani Chris Sembroski, 42.
– Tämä oli hemmetinmoinen ajelu meille. Ja tämä on vasta alkua, sanoi matkustajaryhmän johtaja Isaacman lennon laskeuduttua.
Avaruudesta ratkaisuja ilmastokriisiin
Avaruudessa eletään vahvaa nousukautta. Avaruusromun lisäksi rakettien tuottama saaste alkaa olla merkittävä ongelma. Avaruusturismilla mässäilyn keskellä herää kysymys, eikö avaruuteen satsattava tekninen osaaminen ja miljonäärien rahoitus tulisi parempaan käyttöön vaikkapa ilmastokriisin ratkaisussa.
Praks myöntää avaruusteknologiaan liittyvät ongelmat ilmaston kannalta. Hän kuitenkin vakuuttaa, että avaruustekniikka on myös merkittävässä asemassa ilmastokriisin ratkaisussa.
– Propulsiotekniikka, jolla ihmiset saadaan avaruuteen, pystyy ainoana teknologiana rakentamaan sensoriverkoston, jolla planeettaa voidaan mitata ulkopuolelta. Avaruustekniikan kehittäminen, vaikka avaruusturismin muodossa, auttaa meitä merkittävästi eteenpäin ilmastokriisin ratkaisemisessa, Praks sanoo.
Praks uskoo myös avaruudessa käynnin auttavan ihmisiä hahmottamaan, kuinka yksinäinen ja erityinen maapallo on.
Laajamittainen avaruusturismia olisi haitallista
Avaruustutkimusyksikön päällikkö Ari-Matti Harri Ilmatieteen laitokselta ei pidä avaruusturismia nykyisessä laajuudessaan ilmastohaittana. Praksin tavoin hän näkee avaruusteknologian kehittämisen äärimmäisen tärkeänä.
– Avaruusturismi toimii vipuna ja motivaattorina tekniikan kehittämiseen. Olisi kuitenkin ilmaston kannalta parempi, että avaruusturismia ei lähdettäisi todella laajamittaisesti harrastamaan, Harri linjaa.
Avaruusmatkan kalliin hintalapun takia Harri ei usko, että avaruusturismista muodostuisi huomattavaa ilmastotaakkaa. Jos suurimpia saastuttajia vertaillaan, avaruusmatkailu ei ole lähelläkään kärkisijoja.
– Aina kun ammutaan raketti taivaalle, siinä tulee hiilidioksidia. Suurin ilmastotaakka tulee koko prosessista, suunnittelusta, testauksesta ja muusta.
Suomi on osin historiallisista syistä pidättäytynyt miehitettyjen avaruuslentojen teknologian kehityksestä. Suomi ei ole myöskään miehitettyjen lentojen ohjelmien jäsen.
Harrin mukaan avaruustekniikan kaltainen teknillistieteellinen toiminta on kuitenkin tarpeellista ilmastokriisin ratkaisemiseksi.
– Tarvitsemme uutta tekniikkaa, jotta pystymme vastaamaan ilmastohaasteeseen lähivuosina. Tarvitaan teknologisia läpimurtoja, koska vielä ei osata varmasti sanoa, mikä olisi se kaikkein tärkein keino taistella ilmastonmuutosta vastaan.
SpaceX jatkaa turistilentoja ensi vuonna
Tämän viikon lento oli kolmas kerta, kun Elon Muskin SpaceX-yhtiö on vienyt raketeillaan ihmisiä avaruuteen ja takaisin. Aiemmat lennot ovat kuljettaneet muun muassa Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan astronautteja. SpaceX:lla on suunnitteilla avaruusturistilentoja myös tulevaisuudessa.
Seuraava lento on ohjelmassa tammikuussa.
– Tervetuloa toiseen avaruusaikaan. Tämän matkan onnistumisen myötä avaruusmatkailu tulee paljon helpommin saatavaksi tavallisille naisille ja miehille, avaruusmatkan ohjauksesta vastannut Todd Ericson sanoi lehdistötilaisuudessa.
Matkustajilla takanaan puolen vuoden koulutus
Inspiration4-lennon miehistön jäsenten elintoimintoja tarkkailtiin lennon ajan, jotta saadaan osviittaa avaruusympäristön vaikutuksista tottumattomiin ihmisiin. Toisin kuin astronauteilla, SpaceX:n lennättämillä siviileillä ei ollut takanaan vuosien koulutusta, vaan näille annettiin puolen vuoden mittainen koulutus, jonka aikana he myös tutustuivat toisiinsa.
Lentoa olikin mainostettu osoituksena siitä, että avaruusmatkailu on pian tavallisten ihmisten ulottuvilla.
Lennon aikana matkustajat kuuntelivat musiikkia, söivät pizzaa ja keskustelivat näyttelijä Tom Cruisen kanssa aluksesta käsin. Lisäksi lennolla mukana ollut veteraani Sembroski toi mukanaan ukulelen, jota hän soitti lyhyesti lennolla. Lennon aikana oli vain yksi pieni aluksen vessaan liittynyt tekninen ongelma, joka saatiin nopeasti korjattua.
Tapahtuma oli myös suuri varainkeruutapahtuma tennesseeläiselle lastensairaalalle.