Lokakuun alussa 1981 ilmestyi kioskijakeluun salaperäinen opus. Se ei näyttänyt kummoiselta, ja kustantamokin oli aiemmin julkaissut lähinnä vitsikirjoja. Kirjoittajat esiintyivät salanimellä. Pokkarijulkaisusta tuli yksi Suomen kaikkien aikojen puhutuimmista ja myydyimmistä kirjoista.
Tamminiemen pesänjakajat oli täyslatinki politiikan sisäpiirin tietoa, jota ei ollut saanut julkistaa. Julkaisuajankohta liittyi tuleviin presidentinvaaleihin, kirjoittajien motivaatio taas parin edellisen vuoden salailuun.
Presidentti Urho Kekkosen terveyden romahduksesta ei kerrottu kansalle. Vuoden 1984 presidentinvaalit häämöttivät tulevaisuudessa. Sisäpiiriläiset tiesivät Neuvostoliiton edistävän Ahti Karjalaisen asiaa.
Tapahtumista on nyt tasan 40 vuotta, ja niistä kertoo uusi dokumenttielokuva Pesänlikaajat – erään kirjakohun anatomia. Siihen on haastateltu kaikkia kuutta elossa olevaa niistä Helsingin Sanomien toimittajista, jotka laativat kirjan salaa työajan ulkopuolella.
”Jos sillä kirjalla joku poliittinen tarkoitus oli, se oli estää Ahti Karjalaisen nousu tasavallan presidentiksi”, myöhemmin Helsingin Sanomien päätoimittajana uraa tehnyt Janne Virkkunen kertoo dokumentissa. Aarno Laitinen kuvailee Karjalaista kelvottomaksi juopoksi.
Tamminiemen pesänjakajien menestys oli tiukimman itsesensuurin ajan loppu.
– Poliitikkojen kädestä syöminen loppui, kirjoittajakuntaan kuulunut Ritva Remes summaa STT:lle etäyhteydellä Portugalista.
Pyrkimys objektiiviseen tiedonvälitykseen oli läpimurron jälkeen mahdollista.
Varomisen aikakausi
Arthur Franckin ohjaama dokumentti on humoristinenkin aikamatka 1970- ja 1980-lukujen Suomeen.
– Minulla oli selkeä idea siitä, miten Tamminiemen pesänjakajia pitää lähestyä: kirjoittajien näkökulmasta. Jos he vain suostuvat, Franck kertoo.
Tärkeä osa sen vetovoimaa on kokemuksellisuus. Jo kirjoittamisvaihe Laitisen johdolla oli kuin agenttitoimintaa, ainakin Franckin tulkinnan mukaan.
Yhteisestä salanimestään Lauantaiseura huolimatta kirjoittajat joutuivat kuumaan paikkaan, kun kirjan julkaisusta kieltäytyneen WSOY :n pomo Hannu Tarmio yllättäen nimesi heidät suorassa televisiolähetyksessä.
Tapahtumaketjun rankkuus ei välittynyt kaikille, Remes pohtii.
– On aikalaisia kavereita, jotka eivät tajunneet, missä raossa me olimme. Poliitikoista ei voinut kertoa pahaa eikä kotiryssäsysteemiä avata.
Kotiryssällä tarkoitettiin poliitikkojen ja toimittajienkin luottomiehiä Neuvostoliiton suurlähetystössä. Sellainen piti olla puoluekannasta riippumatta.
– Varominen ja kielen pitäminen keskellä suuta ei koskettanut tavallisia ihmisiä, jotka eivät törmänneet näihin asioihin.
Kirjaa myytiin yli 160 000 kappaletta puolessa vuodessa, Tuntemattoman sotilaan lukuihin verrattava määrä.
– Siinä alkoi ymmärtää kirjan merkitystä. Ihmiset saivat aivan uusia tietoja.
Arkista sankaruutta
Kun kirjoittajien nimet tulivat julki, heitä ei ensin kohdeltu sananvapauden esitaistelijoina. Laitinen sai potkut. Remes muistelee, kuinka ilkeästi heistä puhuttiin eduskunnassa ja jossain määrin omalla työpaikallakin.
– Ei se kauan kestänyt. Kansanedustajatkin tarvitsivat taas julkisuutta.
Dokumentin johtoajatus on yllättävä sankaruus. Yhden kirjan ansiosta suomalainen journalismi vapautui vallasta.
“Ei tultu ajatelleeksi, että tämä on historiallinen teko ja suuri journalistinen suoritus, joka muutti Suomen poliittisen ilmaston yhdellä iskulla”, Anneli Sundberg sanoo dokumentissa.