Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Hytti nro 6 sai palkinnon kuvauksesta

J-P Passi (vas.) palkittiin kuvaustyöstään Juho Kuosmasen ohjaamassa elokuvassa Hytti nro 6. / Sami Kuokkanen Elokuvayhtiö Aamu handout / Sami Kuokkanen Elokuvayhtiö Aamu / LEHTIKUVA

STT

Kuvaaja J-P Passi sai tiistaina pääpalkinnon kansainvälisellä elokuvaajien festivaalilla Pohjois-Makedoniassa. Passi palkittiin kuvaustyöstään Juho Kuosmasen ohjaamassa elokuvassa Hytti nro 6.

Passi on voittanut kyseisen Golden Camera 300 -palkinnon myös vuonna 2016 niin ikään Kuosmasen ohjaamasta elokuvasta Hymyilevä mies.

Manaki Brothers -elokuvafestivaalin pääpalkinnosta kisasi yhteensä kymmenen elokuvaa. Ehdolla oli myös Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon eli Kultaisen palmun voittanut Julia Ducornaun ohjaama Titane.

Hytti nro 6 palkittiin aiemmin tänä vuonna Cannesin toisiksi arvostetuimmalla Grand Prix -palkinnolla. Elokuva saa valtakunnallisen teatteriensi-iltansa Suomessa 29. lokakuuta.

-------

Juttua korjattu klo 18.29: Ensimmäisessä lausessa pitää lukea Pohjois-Makedoniassa, ei Makedoniassa.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut