Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Marimekolta positiivinen tulosvaroitus – koronan epävarmuustekijät vähentyneet

Marimekko on parantanut tulosohjeistustaan kuluvalle vuodelle, sillä koronavirustilanteeseen liittyvät epävarmuustekijät ovat vähentyneet.

Uuden arvion mukaan yhtiön vertailukelpoisen liikevoittomarginaalin arvioidaan olevan edellisvuotta korkeampi. Aiempi arvio oli, että se on suunnilleen edellisvuoden tasolla tai korkeampi. Marimekon liikevoittomarginaali viime vuonna oli 16,3 prosenttia.

Konsernin liikevaihdon arvioidaan kasvavan edellisvuodesta. Marimekon liikevaihto oli viime vuonna 123,6 miljoonaa euroa.

Marimekko sanoo tiedotteessaan, että koronaviruspandemian aiheuttama epävakaus Marimekon markkinoilla kuitenkin jatkuu, ja yhtiön liikevaihdon ja tuloksen kehitykseen tänä vuonna liittyy yhä merkittäviä epävarmuustekijöitä.

Pandemia on esimerkiksi aiheuttanut häiriöitä globaaleissa toimitusketjuissa, jotka ovat johtaneet toimitusviiveisiin.