Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Venäjällä koronaan liitettyjen kuolemien päiväkohtainen ennätys

Venäjällä kirjattiin tiistaina pandemian ajan korkein päivittäinen koronavirukseen liittyvien kuolemien määrä. Hallitus raportoi 852 kuolemantapausta viimeisten 24 tunnin ajalta.

Venäjän koronatilanne on vaikea, koska deltavarianttiin liittyvät tartunnat ovat lisääntyneet ja rokotuskattavuus on yhä heikko.

Virallisten tietojen mukaan Venäjällä on nyt kuollut koronavirukseen liittyvistä syistä runsaat 205 500 ihmistä. Uhrimäärä on Euroopan maiden korkein.

Tilastotoimisto Rosstat raportoi elokuun lopulla, että laajemman määritelmän mukaan Venäjällä oli kuollut koronaan liittyvistä syistä siihen mennessä yli 350 000 ihmistä.

Venäjällä on kirjattu runsaat seitsemän miljoonaa koronatartuntaa. Kyselyiden mukaan enemmistö venäläisistä ei aio ottaa koronarokotetta. Maan väestöstä alle 30 prosenttia on nyt täysin rokotettu.