Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Tanssiryhmä Scandinavian Hunks lopettaa, keväällä jäähyväiskiertue

Tanssiryhmä perustettiin vuonna 2001, ja se esiintyi parhaimmillaan toistasataa kertaa vuodessa ennen korona-aikaa. Martti Kainulainen / LEHTIKUVA

STT

Tanssi- ja showryhmä Scandinavian Hunks lopettaa toimintansa. Ryhmä tiedotti järjestävänsä jäähyväiskiertueen ensi keväänä.

Tanssiryhmä perustettiin vuonna 2001, ja se esiintyi parhaimmillaan toistasataa kertaa vuodessa ennen korona-aikaa. Suomen lisäksi tanssiryhmä on esiintynyt muun muassa Ruotsissa, Italiassa, Saksassa, Turkissa ja Virossa.

Ryhmän tanssijoiden määrä ja kokoonpano on vaihdellut vuosien saatossa. Alkuperäiseen Hunksin miesviisikkoon kuuluivat Petri Ahonen, Samuli Järvinen, Jucci Hellström, Mikko Nummenmaa ja Tommi Mäkinen.

Scandinavian Hunksissa on esiintynyt myös useita muita suomalaisia julkisuuden henkilöitä, kuten Esko Eerikäinen, Jani Kokki ja Niko Nousiainen.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut