Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Vuoden nuori suunnittelija on Idaliina Friman

Voiton Frimanille toi Itämerestä inspiroitunut mallisto. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Vuoden nuori suunnittelija 2021 -kilpailun on voittanut Idaliina Friman. Hän opiskelee vaatesuunnittelua Aalto-yliopistossa.

Kilpailun teemana oli tänä vuonna meri. Voiton Frimanille toi Itämerestä inspiroitunut mallisto, joka on valmistettu kierrätys- ja ylijäämämateriaaleista. Asukokonaisuus koostuu kansitakista, leveälahkeisista seilorihousuista sekä päähineestä. Friman suunnitteli asun naisille, mutta se soveltuu myös unisex-käyttöön.

Frimanin mukaan mallisto on valmistettu mahdollisimman ekologisesti. Esimerkiksi neuleissa käytetty lanka on tehty merilevästä, jota käytetään yhdessä villan kanssa.

Voittajalle 5 000 euron stipendin tuonut mallisto on esillä Helsingissä Kämp Gardenissa 5.–17. lokakuuta.

Tuomariston mukaan Vuoden nuori suunnittelija -kisa oli nyt kaikkien aikojen kovatasoisin.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut