Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

THL: Yhdessä työläisten ryhmässä on todettu koronatartuntaryppäitä useilla paikkakunnilla – osa on joutunut tehohoitoon

THL toivoo, että työnantajat kannustaisivat työntekijöitään ottamaan koronarokote. Anu Kiljunen
Tommi Salo

Tommi Salo

Useilla paikkakunnilla on todettu koronatartuntoja hiljattain Suomeen saapuneilla vierastyöläisillä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan osa tartunnan saaneista on joutunut sairaala- tai tehohoitoon.

THL:n tiedotteessa kerrotaan, että tartuntaketjujen katkaisusta sekä sopivien eristys- ja karanteenitilojen järjestämisestä tekee vaikeaa se, että töihin saapuneet vierastyöläiset asuvat usein yhteismajoituksissa ja kulkevat yhteiskuljetuksilla.

THL:stä muistutetaan, että työntekijöiden työturvallisuudesta huolehtiminen on aina työnantajan vastuulla.

Turvallisten työolojen varmistamisen lisäksi THL neuvoo työnantajia kannustamaan työntekijöitään ottamaan koronarokote sekä käymään testeissä vähäisistäkin oireista. Suomeen töihin saapuvat henkilöt voivat saada koronarokotteen työskentelykunnassaan.

THL:stä korostetaan, että tartuntojen aikaisen havaitsemisen lisäksi on tärkeää, että koronatartunnan saaneet auttavat viranomaisia selvitystyössä ja antavat tarkat tiedot kontakteistaan muihin ihmisiin.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut